GONE INSIDE THE ZERO

Tämä kirjoittaminen on taas kovasti ruosteessa. Ajatuksia tässä päässä kiertää ja pyörii enemmän kuin keskikokoisessa tivolissa, mutta mitään järkevää en oikein pysty pukemaan sanoiksi.

Asioita tapahtuu, tilanteet muuttuvat. Tunteet heittävät häränpyllyä enkä pysy itsekään kartalla niistä.

Olen lyhytsanainen tänäänkin, sillä kun en pysty kykenemään, menen helposti sanojen karuselliin, pyöritän niitä sanomatta mitään. En halua tehdä niin nyt, sillä karusellikirjoittaminen saa minut itsenikin yhä enemmän sekaisin.

Etsin työpaikkaa. Etsin asuntoa. En ole vielä päättänyt maata, jonne olen muuttamassa, mutta eiköhän se tässä aukea.

Kiirettä mulla ei ole. En halua huonoon työpaikkaan, nyt kun on se maailman paras, johon verrata. Pois silti haluan, on aika.

Aika laulaa, tanssia ja kasvaa.

LOST IN THE SUPERMARKET

Haistan piipputupakan, vaikka semmoista ei tässä huushollissa ole koskaan ollut. Pääni painaa tonnin ja joka yskäisyllä suuhun nousee paksua limaa, joka on vallannut ruumiini. Syön kolmatta antibioottikuuriani ja nukahtelen omituisiin asentoihin tunniksi kerrallaan. Herättyäni mä juon jotain, otan lääkkeitä ja vaivun takas johonkin ihme horrokseen.

Mä olen kai ollut aika kipeä tässä. Mä kyllä voin jo paremmin, mutta mä tulen myös mökkihöperöksi. Mä en ole puhunut kenenkään kanssa moneen päivään, mun on välillä sanottava itsekseni jotain ääneen, jotta mä varmistun siitä, että mulla on vielä ääni.

Mun pitäisi ostaa lentoja, hotellimajoituksia eri kaupungeissa ja mä mietin, että miten nämä kaikki nyt minun kontolleni ovat tulleet, en ole tätä tehtävää itselleni halunnut. Mä en edes tahtoisi lähteä niihin paikkoihin, joihin olen nyt jotenkin kovasti menossa, enkä mä tiedä sitäkään, miten tässä näin on käynyt.

Toivoisin voivani mennä jo takaisin töihin ja löytää arkeni ja itseni.