REIPPAINA KÄYMME REKKAIN ALLE

Näin se elämäntilanne muuttuu, ihan hetkessä.

Mulla on polvi murtunut. 8-12 viikkoa sairiksella, en saa kahdeksaan viikkoon laskea oikealle jalalle painoa ollenkaan. Könkkään kepeillä postimerkin kokoisessa kämpässäni, särky on niin kova, etten voi nukkua enkä ylipäätään olla. Vedän iltaisin Panacodia, sen avulla on hetken ajan helpompaa, mutta särky on koko ajan läsnä.

Ylipäällikkö oli kertonut kaikille kollegoillekin, pyöritellyt silmiään ja selittänyt epämääräisesti, että pitää ryhtyä toimenpiteisiin.

Huoh, en pysty edes kirjoittamaan, olen niin kivun keskellä. Toivon koko ajan, että helpottaa, että tulisi tyven hetki, jolloin en kelluisi tuskanhiessä. Ja tuleehan se, eikö tulekin? Pakostakin?

MATKALLA TUNTEMATTOMAAN

Ihailtavaa toimintaa ollut vuorokauden sisällä monella eri taholla. Eilen löysin kotiin päästyäni postin kantamana Lostin neljännen tuotantokauden, jonka huusin huutonetistä tiistai-iltana ja maksoin keskiviikkoaamuna. Älyttömän nopea postitus kirvoitti hymyn jos toisenkin. Naureskelin itsekseni, että viikonloppuna ei ainakaan ole pulaa tekemisestä, liimaudun hyvin tiiviisti telkkarin ääreen!

Iltaa vietin lähinnä haukotellen ja kuumassa suihkussa. Menin aikaisin nukkumaan ja heräilin yön aikana vain kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran herätessäni otti päähän, sillä heräsin tekstariin. Jota en kyllä sitten edes jaksanut lukea!

Tänä aamuna lähdin hyvissä ajoin kotoa kohti keskustaa, jotta pääsen bussilla yhdeksäksi töihin. Spårassa mukava lipuntarkastaja ei kuitenkaan pystynyt lukemaan matkakorttiani ja joutui näin antamaan minulle sakot. Keskustaan päästyäni menin suoraan HKL:n toimistoon, missä vielä mukavampi virkailija antoi minulle toimivan kortin, mitätöi sakon ja antoi vielä pinkin pupuheijastimen mieltä ilahduttamaan.

Köröttelin sit junalla usvapöndelle, missä Ylipäällikkö oli yllättävän hyvällä tuulella. Jengi on perjantaifiiliksissä, osa firman väestä lähtee tänää laivalle. Itsehän tulen huomennakin töihin, joten en varsinaisesti voi osallistua perjantaifiiliksiin. Paitsi vähän ehkä. (Äsken just ihmettelin ääneen, että "missä täällä on se P-asema", kun mulla oli Q auki...)

Illalla pyykitupaan, pari jaksoa Lostia, aikaisin nukkumaan. Huomenna työpäivän jälkeen ehkä hieman lisää Lostia, ellen intoudu käymään ystäviä tapaamassa.

Jollain lailla tämä on hyvä päivä, kuitenkin.

MAMMA MIA

Niin se vain tämäkin työvuoro loppuu. Ja mikä vuoro olikaan, herranen aika tätä kiirettä. Ulkona on pakkasta miljoona ja minä lupasin hakea Naapurille hiivaa kaupasta matkalla kotiin. Jollain lailla pitäisi huomenna muistaa tulla yhdeksäksi töihin, vaikka tuskin tässä nyt totuus ihan unohtumaankaan pääsee.

Kotona minua odottavat kanakeitto ja villasukat, kuuma suihku ja aikainen nukkumaanmeno. Huomisillan vietänkin proosallisesti pyykkituvassa, toivottavasti siellä on lämmin. Palelen luita ja ytimiä myöten.

Lyhyestä virsi kaunis, tänään eivät ajatukset enää liiku.

RAPARPERITAIVAS

Maiharista irtosi korko eilen kesken työvuoron, mikä ei nyt istumatyössä mitenkään ihmeemmin haittaa, mutta teki kotimatkasta aikamoisen seikkailun. Kotimatkasta piti muutenkin tulla seikkailu, sillä mun piti käydä ostamassa Lostin neljäs tuotantokausi. Ja meninkin, tosin hieman toisenkaltaiselta kauppapaikalta. Anttilassa nimittäin tuo neljäs kausi maksoi järkyttävät 49,95 euroa, vaikka samasta sarjasta olisi saanut kaudet 1-5 yhtenä boksina hintaan 89,95! Olin pöyristynyt. Ostin kostoksi Shieldin ekan kauden ja Hello Kitty -alushousut, matkustin korkoa jännäten himaan ja nautin hyvin lyhyestä koti-illasta sisällä, lämpimässä. (Ja Lostin neljäs tuli sitten tilattua netistä, alle puoleen hintaan siitä, mitä Anttila kiskoi.)

Aamu alkoi hienosti, kun matkalla pysäkille vastaani käveli mielettömän upea mies, ah, ihanainen Atlantti. Hämmennyimme molemmat, hymyillen moikkasimme ja siitä kuusi tuntia myöhemminkin vielä hymyilen.

Työpaikalla taas kiire, järjetön ruuhka. Keissit, joita emme saa itse hoitaa, pitää delegoida esimiehille, jotka vastaavat, että katellaan ensi viikolla. Tämä on niin persiistä, meitä on edelleen liian vähän ja meiltä vähiltäkin menee hermot, kun pomot riehuvat ylistressaantuneina ja paniikissa ympäri taloa. Koulutustakin pitäisi uusiin ohjelmiin saada, vaan kun ei ehditä pitää. Tästä työpaikasta voisin kirjoittaa tänne vaikka romaanin verran, mutta en aio tehdä niin, koska tulen itse niin pahalle tuulelle.

Olen zen, olen työpaikan sonni.

CAFE AVENUE

Silmäni ovat jälleen tulehtuneet, eikä ajatus tietokoneen ruudun tuijottamisesta tunnu yhtään kivalta. Vaan pakko painaa, tiistaissa mennään, työpäivän kesto eilen 11 tuntia matkoineen.

Vaan oli sitten mukava ilta kotona. Söin kupillisen lihakeittoa ja muutaman hapankorpun villasukat jalassa ja menin aikaisin nukkumaan. Seinänaapurissa tekee remonttia muuan ystäväni ja tarkistaa aina työvuoroni, ettei aloita remonttihommia ennen kuin olen herännyt. Minusta se on älyttömän kilttiä.

Kustannuspaikalla on hieman rauhoittunut kiireen osalta, ehtii jopa hieman hengittää välillä. Vaan turhapa sitä on rummuttaa, ruuhkaa iskee kumminkin, jos ei jo tänään niin sitten huomenna. Sain onneks sovittua Ylipäällikön kanssa, että oonkin perjantaina töissä 9-17, jotta ehdin edes hengähtää kotona ennen kuin pitää tulla lauantaiaamuksi takaisin.

Tänään aion seikkailla. Jään junasta Myyrmäessä ja käyn shoppailemassa Myyrmannin Anttilasta sen Lostin neljännen tuotantokauden.

Mitenköhän sieltä löytää pois...?

YOU ALL EVERYBODY

Hurmaavan viikonlopun jälkeen on hyvin angstista palata kustannuspaikalle tekemään iltavuoroviikkoa. Viikon kruunaa tietenkin vielä lauantaityövuoro, ettei totuus unohtuisi.

Perjantaina mä tapasin Atlantin ekaa kertaa ikuisuuksiin. Mä hukuin sen silmiin ja lämpimään syliin, se höpötteli mukavia suoraan mun korvaan ja suuteli mun hiuksia ja poskia. Mä olen kaivannut sitä, sen näkemistä, sitä tunnetta, jonka se minussa saa aikaan. Mä en odota enkä toivo mitään, mutta mä nautin joka hetkestä täysillä.

Lauantaina mä tapasin rakkaita, me juteltiin paljon ja naurettiin enemmän. Lelu oli kaunis ja hauska, jotenkin vapautunut taas, kun Hatun toipuminen edistyy niin hyvää vauhtia. Hatulta on poistettu hengitysputki, joten hengittelee itse ja saa jopa syödä ja juoda. Emme vieläkään uskalla uskoa, mutta pienesti silti jo toivoa.

Eilen kävin pitkästä aikaa syömässä Siskopienen kanssa. Meillä oli niin hauskaa, että nauroimme taas vedet silmissä huonoja juttujamme. Perustimme mm. Irti mun huumeista ry:n, joka järjestää Puhdas lusikka lapselle -konsertin... Huoh, ei näitä meidän juttuja voi pitää edes hauskoina tällä tavalla kirjoitettuna, se on niin eri asia olla siinä naamakkain ja nauraa ja hysterisoida.

Tänään tosiaan ei ole niin hyvä fiilis, koska Ylipäällikkö on taas huonolla tuulella ja töitä on niin paljon, ettei ehdi kissaa sanoa. Well, päivä kerrallaan, eihän kukaan muuta voi.

DIN SKUGGA

Ihana perjantai, ihana yllätystilipäivä, kun rahaa on kolahtanut kolme sataa enemmän kuin piti viime vuoden bonusten muodossa. Ihana aamu, kun sain yöllä nukuttua paremmin kuin pitkään aikaan. Ihanan vapautunut olo, kun Ylipäällikkö on taas vapaalla.

Lost-sarjan kolmas tuotantokausi alkaa olla viimeistä levyä vaille katsottu ja nyt haikailen sitä neljättä kautta, se pitäisi mahdollisimman nopeasti saada haltuun. Osaa olla koukuttava sarja!

Mulla on hyvä mieli siitä, että olen tämänkin vittumaisen työviikon kestänyt täysin rähjäämättä ja räjähtämättä. Unta olisin halunnut tällä viikolla enemmän, mutta kaikkeahan ei voi saada koskaan. Jollain tasolla mä olen jopa ylpeä itsestäni, että kaiken myrskyämisen jälkeen tuli taas pieni tyven, ainakin hetkeksi. Olen väsynyt ja masentunut, mutta alkuviikon karikot on selvitetty kunnialla ja tiedossa on mukava viikonloppu, jonka aikana toivottavasti saan nauraa.

MOTORVATIN'

Miksi se, että aamuvuorolaiset ovat aina minua ja yhtä muuta lukuunottamatta myöhässä, vituttaa minua niin suunnattomasti? Miksi se kalvaa ja ärsyttää niin? Ehkä siksi, ettei kukaan muu tunnu piittaavan? Miksi mun pitää olla aina ja ikuisesti niin helvetin ylitunnollinen ja ylivastuuntuntoinen? Miksen itsekin voisi antaa palaa, tulisin duuniin, kun huvittaa ja hengailisin puolet päivästä autokauppojen nettisivuilla?

Mä en vain osaa.

HOME SWEET HOME

Kuinka ihanasti päivä alkaakaan, kun spårapysäkillä tulee tatuoitu mies viskipullo kädessä (ennen seitsemää aamulla) ilmoittamaan, että iskee puukon keuhkooni, jos en anna tupakkaa. Kuinka ihanaa on huomata työpaikalla, miten lusmukollega pitää puhelinta kiinni ja vain istuu luurit päässä tekemättä mitään. Kuinka ihanaa, että matkakortin voimassaolo päättyy tänään ja saan taas sijoittaa lähes sata euroa siihen, että kuljen vihaamaani työhön päivittäin.

Eilinen ilta oli hyvin rentouttava, puhuin pitkän puhelun Siskopienen kanssa ja sain myös puhelun kaverilta, joka huolehtivaisena kysyi moneltako herään aamulla, ettei hän minua herätä tullessaan remontoimaan seinänaapurini asuntoa. Katsoin liian monta jaksoa Lostia (jäin ihan uudestaan koukkuun siihen, koska en ole nähnyt tuota kolmatta tuotantokautta ennen) ja menin suihkun kautta nukkumaan. Toivon tämän päivän illasta yhtä mukaisaa, vaikka nukkumaan voisi kyllä mennä hieman aikaisemmin.

Kunhan tästä työpäivästä selviän, on kaikki jo paremmin.

TALVI JA JÄÄ

Työpäivä tuntuu kestävän jälleen miljoona vuotta, kiire on kova ja ylitsepääsemättömän vaikeita selvityskeissejä täynnä.

Istuin eilen pari tuntia Efektin kanssa kahvittelemassa, oli ihanaa häntä tavata ja kanssaan jutella. Ilmassa oli naurua ja lämpöä, minä rakastan häntä hurjasti. Minä rakastan heitä kaikkia, ystäviäni, enkä halua, että hetkittäiset väsymykseni ja kilahtamisentarpeeni millään lailla hämärtävät sitä tosiasiaa, että he ovat juuri ne ihmiset, joita olen koko elämäni etsinyt. Siskopienen tapaan toivottavasti viikonloppuna, hänenkin jaksamisensa on minulle sydämen asia. Me olemme kokeneet yhdessä niin paljon, on asioita, jotka yhdistävät paljon tiukemmin kuin jotkut versiteet tai muu sukulaisuus.

Kissa pääsee kolmeksi viikoksi työmatkalle USA:n Milwaukeehen, olin hypätä kattoon riemusta uutisen illalla kuullessani. Oli lähellä, ettei hän kieltäytynyt siihen vedoten, että Kirja on sitten kolme viikkoa yksin kotona, mutta sainpa puhuttua järkeä päähänsä! Kirja on aikuinen mies, ja pärjää kyllä vaivatta ilman vaimoaan tuon ajan. Totta kai on pikkaisen jopa kademieli, se lienee luonnollista, mutta eniten olen kuitenkin iloinen Kissan puolesta.

Tiistai, tämmöinen ikuisuudenpituinen on tämä. Kotiin tekis mieli, syömään hapankorppuja ja katsomaan Lostin kolmatta tuotantokautta.

IN LIVERPOOL

Joskus viikonloput eivät rentouta eivätkä helpota, joskus sitä sulkee silmänsä perjantaina ja avatessaan ne uudestaan havaitsee päivän olevan maanantai.

Mulla meni hieman överiksi, mä dokasin liikaa, mut mulla on ollut ystävieni kanssa myös ihan kivaa.

Mä olen aika loppu, väsynyt ja mun vasenta puolta särkee yhä ihan tolkuttomasti. Mä olen henkisesti aika ruvella. Koko tämä Hatun episodi yhdistettynä joka puolella kilahteleviin ystäviin... mä niin toivoisin, että mäkin voisin kilahtaa välillä. Pudota.

Vaan mä teen tätä vihaamaani duunia, valmistaudun tapaamaan illalla Efektin ja kuuntelemaan reippaat kaksi tuntia sen murheita. Odotan myös Siskopienen soittoa illalla, hänenkin elämänsä on pirstaleina. Mä teen tätä juttua, mä oon tämä tyyppi ja mä olen niin väsynyt olemaan minä.

Vaikka samaan aikaan en.

CHINA GIRL

Onnistuin kaatumaan tiistaina umpijäisellä kadulla suoraan kyynärpää edellä katuun. Kyynärpää on edelleen tulessa ja kipu säteilee olkapäähän ja sitä kautta päähän. Tärähdys oli aikamoinen, lapaluu ja lonkka ovat tosi kipeät myös. Varasin huomisaamuksi ajan lääkärille, pakko se on kai kuvata, koska tuo särky on niin kuvottavan älytön.

Onneksi huomenna jo perjantai. Tykkään tällaisista tynkäviikoista. Jos olisi varaa, siirtyisin nelipäiväiseen työviikkoon. (Täysin toinen juttu on taas se, että loistotyönantajani tuskin edes suostuisi moiseen.)

Hattu on edennyt pari päivää suorastaan harppauksin pitkin toipumisen tietä. Ollut aika hereillä ja tajunnut ympäristöään ja ihmisiä, ollut huolissaan töihinmenosta ja semmoista sekavaa. Emme vieläkään uskalla uskoa, toivomme ja pelkäämme. Saimme hänelle kasaan reilut kolmesataa euroa, jotta ostamme silmälasit. Hattu on sokea ilman laseja, joten ainakin lahja on nyt tarpeellinen, piilolinssejä kun ei tuossa kunnossa voi pitää.

Tämän merkinnän kirjoittaminen on kestänyt jotakuinkin kuusi tuntia, joten suonette minulle anteeksi pätkivät ajatukseni. Lievästi sanottuna kiire töissä ja särkevä vasen puoli ei helpota asiaa yhtään.

EASTSIDE OUTSIDER

Vuosi vaihtui kipakassa pakkasessa rakkaimpien ihmisten ympäröimänä. Perjantain vietin onnellisena kotosalla, menin ajoissa nukkumaan ja sain pitkästä aikaa oikein kunnon yöunet, joten lauantaina tuntui kuin ois ihan uusi ihminen.

Vaan arki rysähti päälle jälleen tänään myöhästyttyäni usvapönden dösästä, matkustaessani seuraavalla ja kuullessani jälleen uudesta kiirehässäkkäpäivästä. Tein puolitoista tuntia ylitöitä ja nyt, kotona, mua paleltaa ja väsyttää. Onneksi viikko on vajaa keskiviikon ollessa vapaapäivä. Ja perjantaina saan lähteä töistä jo kahdelta, autuutta sekin.

Hattu on ollut eilen ensimmäistä kertaa melko hereillä ja yrittänyt kovasti kommunikoida Lelun kanssa. Oli yrittänyt tokkurassaan jopa ilmaista, että haluaa suukotella, mikä sai onnen kyyneleet silmiini. (Tunnenpa itseni aika typeräksi nyt.)

Josko vaikka kupillisen teetä keittäisi, voileivän väsäisi. Miniviikonloppu on jo huomenna.