11TH STREET KIDS

Naapuri olisi eilen halunnut tarjota muutaman tuopin palattuaan lomaltaan, kiitokseksi kalojen hoidosta, mutta minä olin liian allapäin, liian ahdistunut lähteäkseni minnekään. Menin töistä kotiin, istuin pimeässä ja itkin vähän. Koko tulevaisuuteni on pimeän peitossa, en tiedä mitä tehdä tai minne mennä. Olen vakuuttunut, että jotenkin taas selviän, mutta miten, se on vielä hämärän peitossa. Nyt jos koskaan kaipaisin ihmistä elämääni, jotakuta, jolle purkaa tätä ahdistusta ja huolta. On minulla ystäviä, on, mutta en uskalla paljastaa tätä puoltani, tätä arkaa ja pelokasta minua, joka sisältäni edelleen löytyy.

Mielessäni olen kaukana poissa, toisen meren rannalla, tuuli hiuksissani.

Viikonloppu, ah, ihana valo.

RADIO CLASH

Päässä soi Guns of Brixton ja jalkoja särkee niin, ettei voi edes seistä paikallaan. Tämä viikko on kestänyt vuoden, ehkä väsymyksen takia, ehkä vain siksi, että Atlantti palaa kaupunkiin tulevana viikonloppuna. Odottavan aika on pitkä, katsos. Vaikka enhän minä häntä välttämättä edes tapaa, tieto siitä, että hän tulee olemaan samoilla kulmilla riittää toistaiseksi.

Kasaan omaisuuttani myytäväksi, levyjä ja kirjoja, myyn erittäin hyvän litteän näyttöni pois ja roudaan säkkikaupalla vaatteita itsepalvelukirpparille. Olen päättänyt purkaa kirjoituspöytäni, ja roudata osat roskalavalle. Se on niin rikki, ettei sitä saa enää kasaan, puu on murtunut niin monesta kohtaa. Saan tilaa kämppääni, voin ehkä jopa jonain kauniina vuonna mahduttaa sinne sängyn.

Taivas on tumma ja minun mieleni myös.

SELF DESTRUCTION BLUES

Vatsaan koskee niin, että meinaa itku päästä. Vaan töissä on hymyiltävä ja oltava tehokas, kuten aina. Sain eilen pestyä pyykkiä ja vietin iltaa rikosdokumenttien ja kirjan parissa. Nukkumaan aloin taas aivan liian myöhään, en kai mä ikinä opi. Aamulla kellon soidessa iskee se epätoivo; joko taas on mentävä sinne, eikö tämä koskaan lopu.

Toivoisin voivani olla positiivisemmalla tuulella. Rahattomuus painaa, pitäisi muutamassa päivässä saada jostain pari sataa euroa. Edelleen pieni pääni pyörittää sitä samaa ajatusta: jos saisin kaksi tuhatta euroa lainaksi, voisin maksaa kaikki velkani kerralla pois ja alkaa lyhentää sitä kahta tonnia 250 eurolla, jopa 300 eurolla kuussa. Tällä hetkellä ulosotto vie palkastani yli 480 euroa kuussa ja se on liikaa, kun pitää maksaa työssäkäymisestä seutulippu + tietty vuokra ja muut kustannukset. Olen niin kyllästynyt toteamaan, etten voi ostaa uusia kenkiä, en astmalääkkeitä, en kipeästi tarvitsemiani uusia vaatteita, en mitään, koska olen aina ja ikuisesti rahaton.

Tänään minun pitää kuitenkin yrittää jaksaa, yrittää selvitä. Uin sameissa vesissä ja odotan jotain, jotain piristävää, helpottavaa, hymyilyttävää, hykerryttävääkin kenties. Sameat synkät vedet saisivat vaihtua Atlantin kirkkaisiin silmiin.

Keskiviikko. Näillä mennään.

FRIEND FOR FIVE MINUTES

Aivan älyttömän hienoa olla töistä kotona jo viideltä. Tosin sit on valmis menemään nukkumaan jo puol kahdeksalta, mut siinähän ei oo mitään pahaa... Eilinen venähti kuitenkin väsymyksestä huolimatta taas puolille öin, kun piti lukea hyvää kirjaa. Sain kuitenkin tiskattua valtaisan tiskin ja ruokittua Naapurin kalat, tänään käyn Naapurin luona pesemässä pyykkiäkin. Hieno YYA, en vaihtais mihinkään!

Liverpool hävisi Aston Villalle ja se hykerryttää minua syistä, joita en tässä erittele. Vielä joskus pääsen livenä Anfieldille, sen lupaan.

Eksäni Eräs on aloittanut vanhat tapansa. Dokaa puistoissa kaatokännejä vaimonsa odotellessa kotona, huolissaan, kun Eräs ei vastaa puhelimeen. Minua vilpittömästi surettaa hänen puolestaan, tiedän liiankin hyvin millaista se on. Eräs on dokannut jo kaksi työpaikkaa altaan, se on säälittävää. Asia ei millään lailla minulle kuulu, mutta en voi olla ajattelematta, miten asiat minun kohdallani olisivat, jos olisimme yhdessä jatkaneet. Eivät hyvin, senhän tajuaa jokainen.

Pitäisi varata hammaslääkäriaika, aika gynekologille, hiustenleikkuuseen ja käydä uusimassa masennuslääkkeiden resepti. Huoh, kaikenlaista. Mistä rahaa kaiken tuon hoitamiseen ja elämiseen?

Ei harmainta aavistusta.

KNOW YOUR RIGHTS

Viikonloppu hurahtaa aina niin nopeasti, että en ehdi edes muistella nimeäni enkä mitään muutakaan oleellista. Olen huolissani ystävästä, joka on niin masentunut, että puhuu humalassa itsemurhasta, itseinhostaan ja muista minunkin aivan liian hyvin tuntemistani tunteista. Olen huolissani toisesta, joka menetti äitinsä pari kuukautta sitten. Olen huolissani itsestäni ja fyysisestä pahoinvoinnistani. Olen myös väsynyt, alati ja ikuisesti väsynyt.

Onneksi olen aamuvuorossa tämän viikon, pääsen sentään jo viideksi kotiin ja ehdin näin ollen ehkä jopa tehdä jotain kotona ennen väistämätöntä tipahtamistani. Miten onkin niin vaikeaa saada sitä kämppää johonkin kuosiin. Neliöitä ei ole yhtään ylimääräistä, mutta siivoaminen on ehkä juuri siksi hankalaa. Kun on niin pieni kämppä, että kamat eivät mahdu minnekään, on imurin heiluttelu tosi vaikeaa.

Duunimiehitys on pitkästä aikaa täysi, viimeisetkin lomailijat ovat palanneet. Se helpottaa kiirettä. Muutenkin on ihan kiva saada porukka kasaan taas.

Oh, nämä maanantait, kun ajatus ei kulje eikä mulla ole mitään annettavaa.

KUNGEN ÄR DÖD

Eilinen oli kai jonkin sortin ennätys, kahdeksan tunnin työpäivään meni matkoineen 12 tuntia. Mä niin mielelläni kirjoittaisin, et olen nukkunut hyvin, levännyt ja relannut, mut niin ei ole asian laita. Mä olen uuvuksissa ja mun selkää särkee.

Elämälle kiitos on perjantai, pääsee pariksi päiväksi pois täältä. Mä aion tavata ystäviä, siivota, tiskata ja nukkua. Mun pitäs raivata ikkunan eteen tilaa ikkunaremonttimiehille, mutta mä en tajua miten. Mun kämppä on tikkuaskin kokoinen ja ikkunan edessä on kirjoituspöytä, johon pelkkä koskettaminen saattaa aiheuttaa sen romahtamisen. Mun on joko pakko purkaa se osiin tai kutsua puuseppäystävä katsomaan, voiko sen korjata. Mä pelkään ettei voi, jolloin se on kyettävä hävittämään lopullisesti.

Mä palelen ja mun päässä risteilee tasan kaksi ajatusta: nukkumaan meno ja Atlantti.

Huoh.

KAHDEN VAIHEILLA

Eilinen venähti pitkäksi, tapasin Efektin töiden jälkeen, menimme kantabaariin kumoamaan muutaman tuopin. Oli hauskaa, naurettiin ja juteltiin ja välillä hymyiltiin typerinä ja katsottiin kaukaisuuteen ajatellen omiamme. Tänään olen tietenkin väsyneempi kuin laki sallii, mutta teki mielelle hyvää tuulettua hieman. Ja teki hyvää saada puhua niistä salatuista asioista, Atlantista ja kaikesta siitä, mitä tämä ihastuminen on tuonut tullessaan.

Haaveilen lomasta, haaveilen muuttamisesta, haaveilen uudesta työstä, haaveilen miehestä. Samaan aikaan tiedän, että jos yksikin noista haaveista toteutuu, muilla ei enää ole niin suurta väliä.

Eilen kirjoittelin ystävän kanssa. Ajattelin uskaltautua käymään blogimiitissä hänen kanssaan. Olen vielä elossa ja hengitän, haluan ihmisten näkevän sen. En tiedä kuinka järkevää se on, mutta en välitä. On aika olla olemassa taas.

PIENI JA HENTO OTE

Iltavuoro 8/10 alkaa selkäsäryn juiliessa päähän ja lonkkiin asti. Nukuin hyvin, mutta väsyttää. Mä toistan itseäni, kun arki junnaa tätä samaa levyä. Mä en koskaan enää tahdo tehdä kahta viikkoa putkeen iltavuoroa, ainakaan tässä mestassa, jonne matkustaminen vie multa kolme tuntia päivässä.

Mä näen unia, joissa on ihmisiä, uusia ja vanhoja tuttavuuksia. Mun unet on taas kumman todellisia ja mä joudun aamuisin miettimään, että mikä oli unta ja oliko joku osuus kenties totta, muisto. Mä tahtoisin nukkua viikon, vähintään, jotta mun päästä lähtis pois toi väsymyksen surina, kuin kanavaton televisio.

Mä aistin tän syksyn tulon ja mä olen siitä haikea ja hiukan pettynyt. Mulla oli hyvä kesä, todella hyvä, mut mä oisin vielä tahtonut jatkaa sitä. Syksy muuttaa mun mielessä kaiken, vaikkei todellisuudessa välttämättä yhtään mitään. Syksy paleltaa ja ahdistaa, kun olis vielä tahtonut viettää päiviä puistoissa ja terasseilla. Kesästä luopuminen on jotenkin nyt mun päässä synonyymi Atlantista luopumiselle enkä mä tiedä mistä se johtuu. Mulla on suunnaton tarve nähdä se, edes vilaukselta, jotta mä tietäisin, mitä mä tunnen. Onks se jotenkin outoa? Mä en tiedä.

Mä hajoan tähän duuniini, mä kulun puhki sisältä.

MOOD SWINGS & ROUNDABOUTS

Syksyisen sateisen päivän kruunaa ikkunani takani menossa oleva puunkaatosavotta. Alkavat rakentaa jotain uutta moottoritien liittymää, räjäytykset alkavat kuulema 28. päivä. Ihan huippuhienoa olla puhelinduunissa, kun ikkunan takana on räjäytystyömaa. Not.

Eilinen töistä lähteminen oli jotenkin niin surkuhupaisuuden huippu. Venattuani dösää pienen ikuisuuden jalat ja selkä särkien, oli matkan varrella yksi iso risteys totaalijumissa ja dösä seisoi siinä liikkumatta vartin verran. Käytyäni apteekissa ja kaupassa pikaisesti, olin kotona "jo" puoli yhdeksältä illalla. Huippufantsua.

Fiilikset ovat siis jotakuinkin nollilla, vaikka yritänkin koko ajan keksiä jotain iloista ajateltavaa. Jotkut päivät vaan on sellasia, toimii huonommin.

Tänään, jos ikinä pääsen töistä kotiin asti, on käytävä ruokkimassa Naapurin kalat. Onneksi sain luvan pestä siellä koneellisen pyykkiä, helpottaa arkea. Vielä kun onnistuisin korjaamaan kirjoituspöytäni ja tietokoneeni... Huoh. Ei tänään, ei millään. Haaveilen omasta sängystäni ja pitkistä unista. Syksyn ja talven mittaisista ehkä?

KULKEVAA VALOA

Iltavuoro 6/10 menossa ja järki lähtee päästä. Bussit palasivat syysaikatauluun ja niiden mukaan kotoa on lähdettävä 1h 45 min. ennen työvuoron alkua. Poiskaan ei pääse mitenkään sujuvasti, pitää odottaa 25 minuuttia ensimmäistä mahdollista dösää. Kollega osti auton, työmatka kestää sillä 17 minuuttia.

Mä olen huonolla tuulella ja valmis räjähtämään millä sekunnilla hyvänsä. Mä en jaksa tätä paskaduunia enkä näitä työmatkoja. Mä en jaksa tätä jalkasärkyä enkä tätä vatsan möyrimistä.

Viikonloppu oli ihana. Parasta seuraa, kirjoja, leffoja, väsymystä ja kivoja unia. Kivaa todellisuuttakin, siinä mielessä, että ilahduin valtavasti Atlantin pienestä huomionosoituksesta virtuaalikaverina. Joo, outoa, mutta joku pienen pieni elekin häneltä minun suuntaani saa aikaan sen kumman kuumottavan olon, jännityksen ja pulppuavan ilon. En ole valmis luopumaan ihastumisen tunteestani, vaikka se ehkä järkevintä tässä tilanteessa olisikin. En kiiruhda, en hätiköi, menen virran mukana, vaikka se tuntuukin välillä vaikealta.

Voisipa tämän viikon jotenkin elää pikakelauksella.

FRIDAY I'M IN LOVE

Matkustaessani töistä himaan eilen sain Ylipäälliköltä tekstarin ja pyynnön tulla tänään jo 9-17 -vuoroon. Jipii. Pääsen sittenkin seuraamaan Dragonmelonnan finaaleja! Ja pääsen siis nauttimaan vapaudesta hieman aiemmin.

Takki on jotenkin tyhjä, olen nukkunut koko viikon levottomasti ja unia nähden. Kissan loma loppuu tänä viikonloppuna ja oikein jo odotan syyskuun viidettätoista päivää, jolloin laitamme Kissan, Kirjan ja Tabletin kanssa korkin kiinni vähintään kuukaudeksi. Olemme suunnitelleet alkohollitomiksi viikonlopuiksi lettukestejä, leffapäiviä, kävelyretkiä (jos jalkani sen sallivat) sekä lukupiiriä. Olen joskus ollut puolitoista vuotta juomatta alkoholia, enkä tajua miten tuosta bissenkittaamisesta on tullut niin suuri osa viikonlopun viettoa. Baarissa käyminen on mulle sosiaalinen kokemus, mutta siinä sivussa tulee juotua liikaa. Tekee meille kaikille hyvää olla tuo kuukausi juomatta, antaa elimistön elbata.

Vaan tänään tulee takuulla kumottua muutama tuoppi, varsinkin, jos melonnat menevät hyvin. Kunpa Atlantti olisi jo maisemissa, on jo niin kovin ikävä.

I JUST WANNA BE YOUR DOG

Iltavuoroaamu 4/10 käynnistyi kankeasti, koska jalkani huutavat hoosiannaa jo heti koskettaessaan lattiaa. (Itse asiassa jo ennen sitä, peiton koskettaessa niitä...) Onneksi bussimatkaa virkisti hyvä kirja, jota en olisi malttanut laskea käsistäni. Ja onneksi on "jo" torstai, ehkä tämäkin viikko siis kestetään.

Ystäväni Efekti on löytänyt elämäänsä ihanan miehen. He ovat kiertäneet toisiaan kuin kissa kuumaa puuroa, mutta viimeinkin tavallaan antautuivat tunteen vietäväksi. Olen ihan älyttömän onnellinen molempien puolesta ja jollain lailla alan uskoa siihen, että ihmisille todella voi käydä niin. Naapurikin suorastaan hehkuu onnea uuden parisuhteensa johdosta ja minä ihmetellen virnuilen taustalla, omaa älytöntä ihastustani vaalien. Kesä on rakkauden aikaa, kesä on suuria tunteita ja onnea. En tiedä mitä syksy tuo tullessaan, toivon uutta työpaikkaa ja jos en sitä saa, alan pakata kamojani ja suunnitella suuntaa, jonne lähteä. (Tietenkin asiaan saattaa pienesti vaikuttaa myös Atlantti, mutta minä en usko tähän juttuun, mulla ei ole voimia uskoa siihen, että syksyn tullen nämä tunteet eläisivät edelleen meissä molemmissa. Toivon toki, voi kyllä vain, mutta uskominen on eri planeetalta.)

Päässä soi Iggy Pop ja aika mataa tuskastuttavan hitaasti, kuten iltavuoroissa niin usein.

LENSIN MATALALLA

Tuskastuttavan hitaasti etenevä työviikko tämä. On vasta keskiviikko ja mä olen poikki, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Kauheaa ajatellakin, että iltavuorot jatkuvat vielä ensi viikon...

Eilen ystävä informoi avoimesta työpaikasta, johon naputtelin illan työtunteina hakemuksen. Sisäsiisti päivätyö kantakaupungissa, voisko parempaa ollakaan? En toivo liikoja, mutta hiukan sentään.

Kotosalla puhelin soi monta kertaa, väärä mies soitteli ja ruinasi treffeille viinanhuuruisena. Hymähtelin itsekseni ja kieltäydyin, en minä mitään deittailua sarjahurmaajan kanssa tässä kaipaa.

Tavallaan tuo ulkona vallitseva syksyinen ilma korreloi mieleeni. Matala on se.

THESE BOOTS ARE MADE FOR WALKING

Vasta yksi kymmenestä iltavuorosta lusittu ja olen aivan uuvuksissa. En tiedä mikä minua nyt näin väsyttää, olen nukkunut kuitenkin hyvin. Ehkä lähestyvä syksy tekee asioita, ehkä tämä alituinen jalkasärkykin vaikuttaa. Minusta tuntuu kuin olisin se sadun merenneito, joka sai jalat sillä ehdolla, että jokainen askel sattuu kuin tikarinpisto. Koipeni ovat turvoksissa kuin jalkapallot, niitä särkee ja kolottaa joka sekunti. Olen kolme tai neljä kertaa jo käynyt lääkärissä, eikä ketään ole kiinnostanut. Olen jo melkein sitä mieltä, että amputointi olisi parempi vaihtoehto, kuin tämä alituinen kipu. On hassua ikävöidä omia jalkojaan, mutta niin minä nyt teen.

Olen surffanut netistä etsien vuokra-asuntoja Lontoosta. Olen mielessäni jo jakanut omaisuuteni, levyt sinne ja kirjat tuonne ja astiat kolmannelle.

Kunpa Atlantti palaisi jo maisemiin, helpottaisi kummasti nähdä hänen hymyilevän.

SANDINISTA!

Bileet onnistuivat mainiosti ja paluu arkeen on ankara ja ankea. Sain monet naurut ja monta halausta, onnistuin myös itkettämään kansalaisia puheellani sekä laulamalla todella bluesin version Summertimesta.

Oltuani koko lauantain jaloillani, olin valmis kirkumaan jalkasärkyni vuoksi. Kävelin yöllä kotiin sukkasillani, ja tuo normaalisti kolme minuuttia kestävä matka kesti ainakin kaksikymmentä tuskaista minuuttia. Eilinen olikin yhtä tuskaa, samoin kuin tämä päivä. Jalkasärkyä suurempi murhe on kuitenkin kahden viikon iltavuoroputki. Jos mulla joskus oli sosiaalinen elämä, niin nyt se ainakin on iltavuorojen takia jäissä.

Mä niin tahtoisin jonkun päivätyön siistissä konttorissa kantakaupungin alueelta. Voi elämä.

HEADED FOR A HEARTBREAK

Elän perjantaita hieman hysteerisissä ja odottavissa fiiliksissä. Järjestämäni bileet ovat huomenna ja toivon kaiken sujuvan. Mikä tahansa voi silti vielä kaatua niskaan, koska tämä elämä on niitä käärmeitä täynnänsä.

Mä kirjoitinkin eilen pari sanaa tuosta lähtemisen kaipuusta. Eilen puhuin aiheesta ystäväni Naapurin kanssa. On todella pitkästä aikaa sellainen suunnaton tarve, suorastaan pakottava tarve pakata kamat ja lähteä reppu selässä maailmalle. Mä en tiedä miksi, mut mä haluan muuttaa joksikin aikaa Englantiin. Mä en pidä koko maasta erityisemmin, mutta tarve päästä sinne on suuri. My mind works in mysterious ways.

Viisi tuntia työpäivää jäljellä ja mä olen aivan valmista kamaa poistumaan ovesta. Huoh.

GEEK IN THE PINK

Päässä soi outoja biisejä, väsyttää ja vituttaa. Ihminen, jolle mikään asia ei kuulu, on puuttunut kovalla kädellä mun tekemisiin ja yritti vesittää lauantain bileet, onneksi siinä onnistumatta. Onneksi mulle soitettiin ja kysyttiin, että onko tämä totta ja onko tämä tiedossa ja pitääkö tämä ja tämä perua. Helvetti, mikseivät ihmiset voi pitää huolta omista asioistaan?

Joskus tämä pieni elämänpiiri on aivan liian pieni. Haaveilen taas lähtemisestä, matkustamisesta, muuttamisesta. Jonkun toisen meren rannalle, minä ja ajatukseni, mä niin kuulun jonnekin muualle kuin tänne.

Vaan tässä jumitan, työpäivän alkua odotan, olen niin väsynyt.

REUNALLAT

Eilinen sujui rattoisasti päivystävän hammaslääkärin odotushuoneessa Ruskeasuolla. Hampaastani putosi aamulla yli kaksikymmentä vuotta vanha kruunu, joka jätti jälkeensä teräväreunaisen hampaanjämän. Onneksi sain ensiavuksi siihen pikapaikan ja maksusitoumuksen, jotta voin mennä korjauttamaan hampaan yksityiselle.

Tulevan lauantain bileet on suurin piirtein lyöty lukkoon esiintyjiä ja ruoka-asioita myöten. Odotan innolla, että saan tuon projektin hoidettua ja pois päiväjärjestyksestä, sillä yllättävän stressaavaa tämä on ollut. Nauroinkin Efektille, että todennäköisesti itse saan paskaraivarit siellä ja alan riehua, kun stressi purkautuu. Toivottavasti en kuitenkaan, pitää olla skarppi ja varovainen.

Skarppi ja varovainen pitää olla myös töissä, kun pinna on kireällä kuin viulun kieli ja Ylipäällikkö vaanii selän takana jokaista hengähdystäkin.

Voi elämä. Ahdistaa.

IF YOU TOLERATE THIS

Maanantai takkuilee tapansa mukaan. Olen hiemaan kuumeinen ja lihaksiani särkee, hengitys vinkuu ja yskä on kova. Pienesti arveluttavat nämä oireet, koska ystävälläni Efektillä todettiin juuri viikonloppuna sikainfluenssa...

Viikonloppu oli jälleen palkitseva ja mukava, vaikka tällä kertaa en saanutkaan hukkua Atlantin silmiin hänen huideltuaan menemään kaverinsa polttareissa. Ensi viikonloppunakaan emme tapaa, mutta ehkä tässä on vielä kesää jäljellä sen verran, että pari kertaa saan tuon kylvyn suorittaa. Toivottavasti ainakin.

En tiedä miksi uskon syksyn taas muuttavan kaiken. Olen pienesti eksynyt.