Iltavuoro 6/10 menossa ja järki lähtee päästä. Bussit palasivat syysaikatauluun ja niiden mukaan kotoa on lähdettävä 1h 45 min. ennen työvuoron alkua. Poiskaan ei pääse mitenkään sujuvasti, pitää odottaa 25 minuuttia ensimmäistä mahdollista dösää. Kollega osti auton, työmatka kestää sillä 17 minuuttia.
Mä olen huonolla tuulella ja valmis räjähtämään millä sekunnilla hyvänsä. Mä en jaksa tätä paskaduunia enkä näitä työmatkoja. Mä en jaksa tätä jalkasärkyä enkä tätä vatsan möyrimistä.
Viikonloppu oli ihana. Parasta seuraa, kirjoja, leffoja, väsymystä ja kivoja unia. Kivaa todellisuuttakin, siinä mielessä, että ilahduin valtavasti Atlantin pienestä huomionosoituksesta virtuaalikaverina. Joo, outoa, mutta joku pienen pieni elekin häneltä minun suuntaani saa aikaan sen kumman kuumottavan olon, jännityksen ja pulppuavan ilon. En ole valmis luopumaan ihastumisen tunteestani, vaikka se ehkä järkevintä tässä tilanteessa olisikin. En kiiruhda, en hätiköi, menen virran mukana, vaikka se tuntuukin välillä vaikealta.
Voisipa tämän viikon jotenkin elää pikakelauksella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti