RUMAT LAPSET

Vappu ja sitä kautta töihin paluu lähestyy aivan liian nopeaa vauhtia. Olen luopunut kepeistäni ja kävellyt liikaa, niin paljon, että tänään on ollut pakko vain lepuuttaa kotona. Rintaa ahdistaa ajatus siitä, että kohta tämä ihana vapaus on taas ohi ja on sukellettava suoraan iltavuoropiinaan, unohdettava sosiaalinen elämä ja täytettävä pää sillä roskalla. Huonoja viboja, kolossaalisen huonoja viboja. (Lisäksi rintaa ahdistaa vuoden ensimmäinen keuhkoputkentulehdus, kuume hipoi parhaimmillaan neljääkymmentä ja nukkuminen oli mahdotonta, kun paniikissa en saanut ilmaa sisääni, vaikka kuinka hinguin ja huohotin. Onneksi hieman jo helpottaa, mutta yskäni on kivitalon kokoinen edelleen.)

Kävin eilen pienellä porukalla shamaanikurssilla. Neljän tunnin tiivis kurssi oli mitä mielenkiintoisin, onnistuin tekemään matkan aliseeni ja sain evääksi hurjasti ajatuksia ja voimia, voimia sen selvittämiseen, että kuka ja mikä minä oikein olen ja minne matkalla ja mitä vailla. En oikein uskalla aiheesta edes paljoa kirjoittaa, se on niin utuista ja särkyvää vielä. Olen pienesti innoissani, isosti kiinnostunut ja runsaasti vaikuttunut.

Kevät on tullut ja jotain minä taas kovasti odotan.

ALL SHALL FADE

Maapallo rullaa radallaan, mut itse en oikein pysy mukana. Jalkaa on särkenyt, aika paljonkin, kun olen vihdoin saanut laskea sille painoa. Välillä miettii, että mikä särky on normaalia ns. toipumissärkyä ja mikä menee sen yli. Kun nyt ei mitään takapakkia tulisi, en mitenkään tahtoisi enää kauempaa tätä potea. Vaan onhan tämä nyt jo toki helpottanut elämää kummasti, olen käynyt itsekseni kaupassa (edelleen tosi hankalaa, mutta jollain lailla olen onnistunut) ja semmoista.

Kevään pitäisi kalenterin mukaan olla jo täällä. Minä palelen ja niiskutan ja palelen ja yskin, enkä tiedä onko koko homma vain allergista vai mitä täällä tapahtuu. Kaipaan aurinkoa, viime päivät ovat olleet kovin harmaita ja viileitä.

Jollain lailla valmistaudun jo henkisesti töihin paluuseen. Kovetan itseäni. Olen valmistautunut ottamaan sylintäydeltä paskaa vastaan pomoltani, joka sitä joka tapauksessa tulee minulle syytämään. Tosin samaan hengenvetoon voisin todeta, että haen töitä koko ajan. Kuinka ihanaa olisikaan saada uusi työ. Joku sellainen, minne ei tarvitsisi matkustaa kolmea tuntia päivässä.

Minut on värvätty suunnittelemaan ystävän 40-vuotisbileet. Aivot käyvät ylikierroksilla ja nautin tästä suunnitteluvaiheesta tosi paljon. Palkkaan bändin, suunnittelen ruoat (ja sitten tietenkin myös valmistan ne), neuvottelen tilat. Jossain toisessa maassa voisin elättää itseni näin, olla professional party planner.

Halajan ulkomaille, suorastaan hingun reissuun, mutta, mutta, mutta, mutta. Kaikki mutat liittyvät rahaan, aina rahaan, aina kaikki kaatuu siihen.

Mielessäni voin onneksi kulkea, matkustaa rajattomasti, vaikka aurinkoa ei näy ja sormet ovat jäässä.