I CLOSE MY EYES

Uudistivat sitten tätä Bloggeriakin, eikä tätä meinaa samaksi tunnistaa. Siis täältä sisältä käsin, hallintapaneelista. Entiseen oli jo niin tottunut, että silmät kiinni saattoi blogata menemään, nyt ei ihan onnistuisi.

Asuntoasiat pyörivät mielessä, olen jo kymmeniin asuntoihin ihastunut, niitä mielessäni sisustanut ja laittanut ja sitten kuitenkin hylännyt ajatuksella "en minä tuota saa kuitenkaan." Yksi niistä, jota vakavasti harkitsin sen nähtyäni, pyörii edelleen tuolla vapailla markkinoilla ja nyt minä jopa voisin sen saada, kun firma on halukas sen nimiinsä vuokraamaan. Epäröin silti, en tiedä mitä tehdä. Kun olisi elämässä joku oraakkeli tai tulevaisuuden ennustaja, tietäisi miten tässä käy, lähitulevaisuudessa, pysynkö firmassa tai paremminkin pysyykö firma, sillä ala on niin kovin omanlaisensa ja nythän tämä kannattaisi myydä, jos joskus.

Eilen kokouksesta kokoukseen hypähdellessäni tajusin, että noin vain, nyt se olenkin yhtäkkiä minä, joka päätän monen ihmisen tulevaisuudesta. Että saako meiltä töitä ja millaista se arki siellä rividuunarina on. Niin monessa liemessä olen uinut, mutta en kuitenkaan koskaan ennen tällaisessa mittakaavassa ole ollut osallisena muiden ihmisten tulveaisuuden takaamisessa. Yksi tiimiläinen oli viimeistä päivää tänään töissä, muuttaa viikon päästä Japaniin opiskelijavaihtoon. Jatkaa vielä töitä firmalle sieltä käsin, mutta muuta, ei enää minun tiimissäni. Ja minä jotenkin huokaisin, niin ne linnut lentävät pesästä ja tänne sitä jäädään murehtimaan, että miten ne pärjäävät.

Surkuhupaisaa ja silti jollain lailla myös lohdullista.

HOTELLET

Tietenkään en olisi minä, jos keuhkoputkentulehdus ei painaisi päälle kolean ilman saavuttua elämääni lähes suoraan Ateenan helteistä palattuani. Kuumetta, check. Hinkuva, vinkuva hengitys, check. Järisyttävät yskänkohtaukset, check. Räkää pää täynnä, check.

Ei tässä jouda silti sairaslomailemaan ainakaan tänään, sillä työhaastattelut jatkuvat (kaksi takana, tänään vielä yksi edessä), kokouksissa on istuttava ja tänään neuvoteltava perijenkkiläisen Joshin kanssa isoista kaupoista. Ehkä huomenna alistun sängynpohjalle, yhdeksi päiväksi nyt ainakin.

Lelun synttärit viime viikonloppuna menivät lopulta tosi kivasti. Laittamani ruoka maistui ihmisille, istuimme parvekkeella lähemmäs seitsemän tuntia. Tennarin kanssa olemme lähentyneet, jopa Efekti piipahti paikalla pitkästä aikaa (ja palautti puolitoista vuotta sitten hänelle lainaamani levyt, jipii), suoraan muuttopuuhistaan. Kissa roikkui hihassa, häipyi Kirjan kanssa kuitenkin himaan ns. kesken illan.

Haaveilen taas muuttamisesta ja matkustamisesta, olen väsynyt ja täynnä räkää, nyt on vain painettava tämä päivä kuin huomista ei olisi.

Syksy.

FREEDOM FIGHTER

Lauantaina menen Lelun syntymäpäivää viettämään, hän pyysi minua tekemään ihan vain muutamalle ystävälle ruokaa ja kenties sitten illan mittaan voisi baarissakin pyörähtää. Toki lupasin, onhan mukaan tulossa ihanainen Olkinainen sekä kanssani niin hämmentävän hyvin toimeen tuleva Tennari. Tänään sain sitten viestin, että Kissakin on tulossa paikalle, hämmentää, sillä en ole häntä edes vilaukselta nähnyt sitten ajanlaskussamme Ateenan. En voi enää perua lupaustani, sillä onhan Lelu nyt kuitenkin minulle kovin tärkeä ihminen enkä halua häntä millään lailla loukata jäämällä pois. Olen kuitenkin, kuten sanottu, hieman hämmennyksissä enkä mitenkään kovin innoissani.

Töissä on kovin kiire, niin kiire, että koko loma tuntuu vain kaukaiselta unelta eikä ollenkaan niin todelliselta, kuin edelleen punoittava olkapääni antaa ymmärtää. Huomenna työhaastattelen tuttua poikaa, maanantaina toista ja tiistaina vielä kolmatta. Työ maistuu edelleen todella hyvältä, nautin joka hetkestä, vaikka välillä aivoni tuntuvatkin olevan illalla jo niin täynnä uutta asiaa, että en muista enää omaa nimeäni. Jotain on unohdettava, että mahtuu kaikki uusi tieto sisään, niin sen täytyy olla.

Asuntoa en löydä, en kirveelläkään, mutta mitäpä tuosta, elellään sitten kaninkolossa, joka sentään sijaitsee upealla paikalla.

"Olitko Ateenassa jonkun miehen kanssa?" "No en todellakaan. Mistä sä tuollaista sait päähäsi?" "Ajattelin vain, kun kuvissa ei näkynyt ihmistä, jonka kanssa matkustit. Heti toivoin, että olet jonkun miehen kanssa vihdoinkin." Tämä keskustelu käytiin viime lauantaina erään puolitutun naisen kanssa. Miksi on niin vaikeaa ymmärtää, että en halua, en tarvitse, en piittaa? Neljäs selibaattivuosi alkaa näinä päivinä ja se tuntuu parhaalta mahdolliselta vaihtoehdolta minulle.

Ah, viikonloppu, ihan tuossa nurkan takana jo.

PAST IS GONE

Loma meni, arki tuli.

Kuinka mä voisin sanoin kuvailla Ateenan reissua? Mä nautin joka hetkestä; kuumasta säästä, kissojen kehräämisestä, upeasta parvekkeesta, joka oli suurempi kuin asuntoni. Mä nautin kävelystä, kaupungin ja sen ihmisten seuraamisesta, kahviloista, salaatista, valkkarispritesta, rannasta, meren tuoksusta ja ihan yksinkertaisesti vain kaikesta. Viikko vain hujahti aivan liian nopeaan, mä haluan palata ensi kesänä takaisin.

Tämän päivän vietin töissä ilman aivoja, en tajunnut sanaakaan saamistani miljoonista sähköposteista, en uuden päivityksen bugista, en kellosta enkä kalenterista. Huomenna on paremmin, senhän tiedän, mutta olisihan tuota voinut hetken vielä huilata. Viikon loma, kun on viimeksi lomaillut vuosi sitten, ei ihan kuitenkaan riittänyt.

Mieltä lämmitti monen kollegan spontaani halaus, kun miihailin kustannuspaikalla eksyneenä.

LOST IN SPACE

Vihdoin se päivä on täällä! Olen lomalla! Viikon vain, mutta iso asia se on sekin. Varsinkin, kun sen saa viettää maailman parhaan Cistan kanssa Ateenassa.

Työviikko oli hengästyttävän hektinen ja ilahduin suunnattomasti, kun sain muutamalta henkilöltä tänään sähköpostia meilattuani viimeiset viikkoraportit: "Have a wonderful, well earned week!"

En ole saanut pakattua enkä edes ole päättänyt, minkälaisella laukulla sitä tavaraa huomenaamulla kukonlaulun aikaan lentokentälle roudaan. Laukulla nimittäin on merkitystä, onpa hyvinkin. Ehkä kiskaisen vain reissurepun täyteen, ehkä otan sen sijaan suuremman olkalaukun, jossa mahtuu sitten kulkemaan muutama tuliainenkin. Käsimatkatavaroilla mennään kuitenkin, joten pitää ajatella painorajoituksia.

Ehkä menen kuitenkin tästä ensin kaljalle, sitten pakkailen inspiroituneena yöllä. Loma!

CHE GUEVARA

Ateenaanlähtö alkaa olla niin lähellä, että tekisi mieli jo pakata. Paikallinen taksilakko naurattaa ja harmittaa, ainoastaan lentokentältä asunnolle olisi ollut mahtavaa päästä taksilla, muutoin en moisilla välineillä juuri kulje. Sain jonkunlaiset ohjeet metroreiteistä, mutta kun ei tässä nyt ole ehtinyt juuri karttojakaan tuijotella.

On nimittäin ollut kiire. Tänään puoli kuuden maissa töistä lähtiessäni mietin, että noinkohan sitä tulee tämä viikko suoritettua töitä kahden viikon edestä, hommia piisaa ja olen vähän jopa huolissani. Ei, ei minulla ole harhakuvitelmaa siitä, että korttitalo mitenkään sortuisi minun ollessani viikon poissa, kunhan vaan nyt stressailen tässä, kuuluu toimenkuvaan tai paremminkin luonteeseeni semmoinen.

Hirveästi pitäisi ehtiä tehdä ja toimittaa ennen reissua, vaan kun tuo työ vie nyt kaiken ajan. Lääkäriin pitäisi mennä reseptiä uusimaan, muutoin loppuvat pällilääkkeet kesken kaiken ja sit ei ole kyllä kenelläkään kivaa, vähiten minulla. Pikkuvarpaisiin pitää saada niitä rakkolaastareita, ovat molemmat aivan vereslihahelvettiä juuri nyt. Vaan olenpahan hankkinut äärimmäisen rumat, mutta ah niin mukavat Reebokin kaupunkikävelykengät. Vielä kun pikkuisen nyt muotoutuisivat omikseni, huoh, paranisivat pikkuiset pikkuvarpaat eikä jokainen askel olisi kuin veitsen terällä tasapainoilua.

Toimitusjohtaja käväisi viikkopalaverissamme tänään, yllätyksellisesti, kuunteli huoliamme ja suunnitelmiamme, nyökkäili hyväksyvästi työjärjestyksellemme ja ilmoitti, että lähettää jossain vaiheessa eri asioista päättäviä tahoja tekemään meidän työtämme muutamaksi päiväksi, jotta tietävät millaista se on. Minusta briljantti idea, ehkä saadaan talon sisäistä kommunikointiakin näin parannettua.

Elämäni on ihanaa.

PIMEÄN TYTTÖ

Tulihan se, puhdas tulos siitä kontrollista. Olen onnellinen. Iloitsen myös paremmin kuin hyvin menneestä syksyn henkilöstöresurssipalaverista. Saan pitää koko tiimini myös kesän jälkeen, se on taivaallista ja loistavaa.

Olen nukkunut niin huonosti viime viikot, että väsymystila alkaa itkettää. Harpon kyyneleet silmissä palaverista toiseen, kirjoitan mitä sattuu enkä pysty kohdistamaan katsettani. Tiedän, että tämä helpottaa nyt, kun sain nuo kaksi asiaa pois huolilistaltani. Tiedän myös, että Ateenassa nukun kuin tukki.

Odotan viikonloppua kovasti! Aion olla lauantain ja sunnuntain kotona, teen ruokaa, katson elokuvan jos toisenkin, yritän pitkästä aikaa lukea kirjaa. Hieman tylsiä kotihommia olisi myös hyvä hoitaa. Ensi viikko menee kuin siivillä ja sittenhän sitä jo mennään, lauantaina kiidetään Cista-rakkaan kanssa kohti kuumaa Kreikkaa.

Milloin herään tästä ihanasta unesta?