On nimittäin ollut kiire. Tänään puoli kuuden maissa töistä lähtiessäni mietin, että noinkohan sitä tulee tämä viikko suoritettua töitä kahden viikon edestä, hommia piisaa ja olen vähän jopa huolissani. Ei, ei minulla ole harhakuvitelmaa siitä, että korttitalo mitenkään sortuisi minun ollessani viikon poissa, kunhan vaan nyt stressailen tässä, kuuluu toimenkuvaan tai paremminkin luonteeseeni semmoinen.
Hirveästi pitäisi ehtiä tehdä ja toimittaa ennen reissua, vaan kun tuo työ vie nyt kaiken ajan. Lääkäriin pitäisi mennä reseptiä uusimaan, muutoin loppuvat pällilääkkeet kesken kaiken ja sit ei ole kyllä kenelläkään kivaa, vähiten minulla. Pikkuvarpaisiin pitää saada niitä rakkolaastareita, ovat molemmat aivan vereslihahelvettiä juuri nyt. Vaan olenpahan hankkinut äärimmäisen rumat, mutta ah niin mukavat Reebokin kaupunkikävelykengät. Vielä kun pikkuisen nyt muotoutuisivat omikseni, huoh, paranisivat pikkuiset pikkuvarpaat eikä jokainen askel olisi kuin veitsen terällä tasapainoilua.
Toimitusjohtaja käväisi viikkopalaverissamme tänään, yllätyksellisesti, kuunteli huoliamme ja suunnitelmiamme, nyökkäili hyväksyvästi työjärjestyksellemme ja ilmoitti, että lähettää jossain vaiheessa eri asioista päättäviä tahoja tekemään meidän työtämme muutamaksi päiväksi, jotta tietävät millaista se on. Minusta briljantti idea, ehkä saadaan talon sisäistä kommunikointiakin näin parannettua.
Elämäni on ihanaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti