FREEDOM FIGHTER

Lauantaina menen Lelun syntymäpäivää viettämään, hän pyysi minua tekemään ihan vain muutamalle ystävälle ruokaa ja kenties sitten illan mittaan voisi baarissakin pyörähtää. Toki lupasin, onhan mukaan tulossa ihanainen Olkinainen sekä kanssani niin hämmentävän hyvin toimeen tuleva Tennari. Tänään sain sitten viestin, että Kissakin on tulossa paikalle, hämmentää, sillä en ole häntä edes vilaukselta nähnyt sitten ajanlaskussamme Ateenan. En voi enää perua lupaustani, sillä onhan Lelu nyt kuitenkin minulle kovin tärkeä ihminen enkä halua häntä millään lailla loukata jäämällä pois. Olen kuitenkin, kuten sanottu, hieman hämmennyksissä enkä mitenkään kovin innoissani.

Töissä on kovin kiire, niin kiire, että koko loma tuntuu vain kaukaiselta unelta eikä ollenkaan niin todelliselta, kuin edelleen punoittava olkapääni antaa ymmärtää. Huomenna työhaastattelen tuttua poikaa, maanantaina toista ja tiistaina vielä kolmatta. Työ maistuu edelleen todella hyvältä, nautin joka hetkestä, vaikka välillä aivoni tuntuvatkin olevan illalla jo niin täynnä uutta asiaa, että en muista enää omaa nimeäni. Jotain on unohdettava, että mahtuu kaikki uusi tieto sisään, niin sen täytyy olla.

Asuntoa en löydä, en kirveelläkään, mutta mitäpä tuosta, elellään sitten kaninkolossa, joka sentään sijaitsee upealla paikalla.

"Olitko Ateenassa jonkun miehen kanssa?" "No en todellakaan. Mistä sä tuollaista sait päähäsi?" "Ajattelin vain, kun kuvissa ei näkynyt ihmistä, jonka kanssa matkustit. Heti toivoin, että olet jonkun miehen kanssa vihdoinkin." Tämä keskustelu käytiin viime lauantaina erään puolitutun naisen kanssa. Miksi on niin vaikeaa ymmärtää, että en halua, en tarvitse, en piittaa? Neljäs selibaattivuosi alkaa näinä päivinä ja se tuntuu parhaalta mahdolliselta vaihtoehdolta minulle.

Ah, viikonloppu, ihan tuossa nurkan takana jo.