SOME DAYS JUST FUCKING SUCK

Inhoan sitä, kun herään naapureiden mölinään aamuyöllä ennen kolmea. Viime yönä menin sitten kolistelemaan naapurin oven taakse ja ilmaisin tyytymättömyyteni asiaan, sain humalaisen anteeksipyynnön ja vartin päästä meteli jatkui entisellään.

En siis ole kovin hyväntuulinen tänään. Pahaa tuulta lisää se, että paras ystäväni (jota en tapaa nykyään lähes ikinä) olisi tänään käymässä kaupungissa, mutta minä tönötän iltavuorossa duunissa, enkä pääse häntä tapaamaan.

Työni imee minusta sen vähänkin elämänilon, mitä sisältäni löytyisi. Onneksi tämän illan jälkeen saa taas kaksi päivää olla vapaalla. Mutta mitä on kaksi päivää silloin, kun vapaat lentävät sekunnissa ja arkipäivä kestää kuusi vuotta?

Niitä asioita, joista en kirjoita, ajattelen eniten.

SHOULD I STAY OR SHOULD I GO

Elää elämäänsä inhoten itseään. Kehdosta hautaan. Vittu mikä savotta. Arki on raskas, painaa hartioita kasaan, ahdistaa hengitystä.

Mietin lähtemistä ja jäämistä, Tukholmaa, sitä upeaa työpaikkaa, joka olisi tarjolla. Mietin Helsinkiä, uutta bändiä, joka on tärkeämpi kuin mikään moneen vuoteen ellei vuosikymmeneen. Olen ristiriitaisissa tunnelmissa.

Uusi elämä ei kuitenkaan tarkoita, että vanha menisi pois. Tämä tunne, tämä repivä ja raastava inho on aina läsnä, missä ikinä olenkin.

Haluaisin tuntea oloni hyväksi edes hetken.

WHO WANTS TO LIVE FOREVER?

Minä olen kirjasto, lääkevarasto, leffalainaamo ja kuunteleva korva. Minä olen väsyneen turvonnut, ruma ja laiska paska, joka ei jaksa edes laittaa tikkuaskin kokoista kämppäänsä asuttavaan kuntoon. Minä käyn työssä, jota vihaan. Minä en tajua mitä järkeä on jatkaa elämää, kun paskanpuhujat jaksavat jatkuvasti jauhaa selkäni takana ja kun mikään ei muutu, kriisistä kriisiin, jumalauta tuskapaskaroska ja repiminen jatkuu ja jatkuu aina ja ikuisesti hamaan hautaan saakka.

Näitä päiviä.

VANILLA RADIO

Sain sovittua itselleni pakopaikan ja hyvää seuraa siksi päiväksi, kun Eräs astuu avioliiton auvoiseen satamaan. Menen hyvien ystävien luokse, kummitytön ja rumpalin ja siskopienen. Tiedän, että voin siellä olla itseni, voin itkeä ja nauraa, voin tarvittaessa kelata tätä juttua vaikka maailman tappiin asti tai vaihtoehtoisesti olla hiljaa. Olen helpottunut ja iloinen, että minulla on tuollaisia ihmisiä elämässäni. Olen kiitollinen ja nöyrä, sillä heidän ystävyytensä on minulle tärkeintä maailmassa.

Nukuin hyvin viime yönä, joten lennossa vaihdettu aamuvuoro ei tunnu niin pahalta. Etsin uutta duunia, surffaan likihysteerisenä netissä työvoimavuokraus- ja rekryfirmojen sivuilla. Mitään ei vain tunnu löytyvän. Nykyisen työpaikkani muutto usvapöndelle lähestyy kovaa vauhtia, olisi pian keksittävä jotain muuta.

Minusta on tulossa konditionaali-ihminen. En tahtoisi olla sellainen, joten on otettava jokin ote elämään. Miksi tuntuu siltä, että kaikki on jäissä, pysähdyksissä, ja elämäkin voi oikeasti alkaa vasta Erään häiden jälkeen?

STORMY IN THE NORTH, KARMA IN THE SOUTH

Mä uskallan väittää, että perjantainen livekokemus oli yksi parhaita ikinä. Fantastista oli myös tavata ystäviä, joita aivan liian harvoin tapaa.

Lauantain mä fiilistelin väsymyspäissäni kotosalla. Mä taisin lukea kolme kirjaa, menin nukkumaan aikaisin ja nukuin pitkästä aikaa kuin tukki aamuun asti. Aamulla jatkoin lukemista uudella innolla. Neljän maissa mä hiippailin kantabaariin tapaamaan ystävää. Mä olin jotenkin niin kirjojen maailmoissa, että oli vaikea keskittyä mihinkään. Parin oluen jälkeen alkoi juttu kuitenkin luistaa siihen malliin, että pitkäksihän se ilta venähti.

Sitä mä en tajua, että miksi mä yhä onnistun itkemään sitä yhtä. Jotenkin mä olen vain niin loukattu, niin rikkirevitty hänen vuokseen edelleen. Mun järki sanoo, että siinä ei ole mitään itkemistä, se ei ole sen arvoinen. Ja silti mä yhä itken.

Iltavuoroviikko maailman ärsyttävimmän kollegan kanssa. Taju lähtee.

ANTHEM

En malta odottaa iltaa, kun luvassa on maailman parhaan bändin keikka ja maailman parhaita ystäviä, joita tapaa aivan liian harvoin. En malta odottaa iltaa, kun työviikko on takana ja saan kahdeksi kokonaiseksi päiväksi unohtaa tämän paskaduunini, vatipäiset asiakkaat ja kireän työilmapiirin.

Miksi asiakas loukkaantuu, kun kone alkaa toimia asiakkaan laitettua minun neuvojeni mukaisesti johdot oikeaan paikkaan? Mikä ihme saa ihmisen loukkaantumaan siitä, että vika on irronneessa piuhassa?

Vihaan työtäni, vihaan sitä todella.

Vaan illalla Wildhearts rokkaa mut kuntoon. Hyvää viikonloppua!

TWO-WAY IDIOT MIRROR

Unimaailma hallitsee tämänkin päiväni tunnelmia. Unessa äiti, itsenään ja elossa, ja minä vieressä käyttäytymässä huonosti. Tämän päivän kuljen katumuksen ja tuskan musta viitta hartioilla, sillä minä olin kauhea lapsi.

Mitään ei voi katua, koska olen aina toiminut ja käyttäytynyt itseni tavoin, teeskentelemättä mitään. Pääni sisäinen kemiallinen epätasapaino luettakoon minulle puolustukseksi.

Olen taas kadottanut jotain itsestäni.

NIGHT VISION

Joskus unissa kaikki on hyvin, vaikka valve on minkälaista sekasotkua. Joskus unissa se tulee, tunne, että tämä on näin, kaikki on kohdallaan, tämä on minun paikkani maailmassa. Ja herättyä, kun näkee sen tikkuaskin kokoisen kämpän ja keittää vahingossa pahaa kahvia ja ulkona tupakalla meinaavat silmäripset jäätyä kiinni toisiinsa, on tuskallista tajuta, että tässä ollaan taas, mikään ei ole muuttunut.

Pienesti minua se ahdistaa, lähestyvä päivä, saisinkohan minä itselleni siksi päiväksi ja illaksi seuraa, etten yksin itkisi ja päätäni seinään hakkaisi silloin.

Vaikka tiedän, ettei yksinäisyys tapakaan, silti vähän kuolen taas.

SOLITUDE STANDING

Viikonlopun voi oikeastaan tiivistää sanontaan "perjantain ja maanantain välinen yö". On naurettu, on itketty, on puhuttu ja oltu hiljaa. Mulla on maailman parhaat ystävät.

On väsynyt ja uupunut olo, vielä edelleen myös kovin flunssainen. Ulkona tuntui olevan pakkasta miljoona, ja mä en voi sanoin kuvailla kuinka odotan kesää. Sillä sehän kai tulee tänäkin vuonna? Minullekin?

ONE THOUSAND YEARS

Elävien kirjoissa sentään edelleen. Fantastista tulla perjantaiksi iltavuoroon, kun kuumetta on vieläkin ja yskä saa maalin irtoamaan katosta.

Hyviä asioita sentään monta: on tosiaan perjantai, on liksapäivä, joten sain antibiootit. Ja suurimpana uutisena kaikista: bändi on vihdoin kasassa. Meitä on neljä, minä ja kolme mainiota miestä, suurenmoisia kavereita ja hyviä soittajia. Olen innoissani, se minulle suotakoon. Kirjoitan parasta aikaa hyytävän raadollista biisiä nimeltä Tina with two faces ja toivon, että saan sen valmiiksi ekoihin treeneihin (jotka pidetään jahka lakkaan yskimästä keuhkojani pöydälle).

Mun on vaikea uskoa, että elämä on kuljettanut minut tähän kohtaan. Että kerran vielä pitää tätäkin yrittää, vaikka luuli jo aikoja sitten eläneensä sen ajan yli. Mutta mä aion tehdä tän, täysillä, viedä tän bändin niin pitkälle kuin se menee. Ainakaan kukaan ei voi sanoa, etten olisi yrittänyt...

Mun on vaikea uskoa myös sitä, että Hän tosiaan menee naimisiin ja mun elämä silti jatkuu.

LIVE WIRE

Ihana viikonloppu takana. Hyviä ystäviä, niin paljon naurua, etten muista milloin viimeksi. Aivan fantastisia ystäviä minulla!

Valitettavasti vain olen vilustunut tai jotain, kurkku on järkyttävän kipeä ja kuumetta on 38. Pomo saa kohtauksen, jos jään saikulle, mutta sain varattua lääkärin kahdelta. Pakko päästä lepäämään, puhetyöläisen kurkkukipu ei oo leikin asia.

WHITE WEDDING

Mä sain tietää uutisen Hänestä. Hän menee naimisiin kuukauden kuluttua. Mä näin tästä unta, mä en uskonut sen kuitenkaan tapahtuvan.

Ei sen pitäis merkitä mulle mitään, mutta se merkitsee.

Ja tänään ei ole yhtään hyvä olla minä.

LAPASENOMAINEN MIES

Kadotin jotenkin, varmaan väsymyksen vuoksi, eilisen päivän kokonaan. Luulin vielä herätessäni, että on keskiviikko, ja yllätys oli iloinen, kun kännykän näyttö kertoi viikon olevan jo torstaissa. Nukuin kuin tukki, se on luksusta, johon en ole tottunut. En herännyt edes maagisena hetkenä klo 04.36, kuten useimpina öinä.

Olen jälleen saanut asiakkailta hyvää palautetta ja se lämmittää mieltä. Onneksi eivät näe, miten irvistelen puhelimeen kaiken aikaa... Osaan pakottaa hymyn ääneeni, se on työssäni arvokas taito.

Odotan jälleen viikonloppua, aion pitkästä aikaa tehdä jotain hyvää ruokaa ja rentoutua ihan keskenäni. Nautin lukemisesta ja kirjoittamisesta pitkästä aikaa oikein sydämeni kyllyydestä. Kirjoittamani uudet biisit ovat ivallisia ja vihaisia, synkänkauniita raivorokkeja, joissa tuuletan pääni sisäisiä paradokseja oikein olan takaa.

Torstaissani on toivoa, ihmiset, miltäs se kuulostaa?

ROCKAWAY BEACH

Miten sattuikaan eilen semmoinen vahinko, että huitaistiin tyttöjen kanssa kevyet tiistaihumalat. No, en mä nyt montaa tuoppia ottanut, mutta aamulla väsytti aivan liikaa. Oli ihanaa nähdä ystävää, joka pienen tyttärensä luota ei kovin usein pääse mestoille hengaamaan. Juteltiin tyttöjen juttuja, semmoista kivaa ja rentoa olemista.

Työpaikallani on kumma ilmapiiri. Joskus meillä on yhdessä ihan hauskaa, joskus taas tuntuu (kuten tänään), että kaikki ovat kireitä ja ärtyneitä. Meillä on liikaa töitä eikä informaatio kulje sisäisesti niin kuin sen pitäisi. Yhden ihmisen sairausloma jotenkin lamaannuttaa kokonaisia osastoja, eikä tietotaitoa jaeta, siitä pidetään mustasukkaisesti kiinni. Olen etsinyt uutta työtä, mutta tällä hetkellä tilanne ei näytä kovin valoisalta sen suhteen. En menetä toivoani, silti. Joskushan mullekin täytyy tapahtua hyviä asioita elämässä?

MY NAME IS APRIL

Eilinen työpäivä sujui maanantaiksi yllättävän ripeästi ja fiiliksellä. Pelkäänkin, että tämä tiistai kumoaa sen ja joudun angstaamaan tuplateholla. Ainakin olen huomaavinani pientä kireyttä, pahaa tuulta, valmiutta sähähdellä ja tiuskia. Mikä ei tietenkään käy, koska teen työtä asiakaspalvelussa. Joinakin päivinä sitä vain hautautuisi mieluummin papereihin, selvittelisi itsenäisesti ja tiukasti jotain asioita, kuin pajattaisi kahdeksan tuntia päivässä, antaisi teknistä opastusta ja jankkaisi sen sata kertaa, että "paina F2."

Mulla ei ole sänkyä ollenkaan ja sen huomaa. Nukkuminen on muutenkin ollut mulle aina lähtökohtaisesti ihan helvetin vaikeaa ja kympin sohvalla vielä vaikeampaa.

JÄNIS

Viikonloppu hurahti ystävien seurassa. Paljon sellaista jäi tekemättä, mitä olisin halunnut tehdä, mutta pääasia on se, että yhden yön nukuin kunnolla. Lauantai jäi mieleen erittäin hauskana päivänä, katsoimme tyttöporukalla kolme musikaalia putkeen pienen naposteltavan ja juotavan äärellä. Sylissäni kiehnäsi pieni suloinen oranssi kissa, joka rakastaa minua ja kiipeää aina oitis syliini, kun piipahdan kylässä kyseisen kissanomistajan luona.

Työpaikan muutto Vantaalle on varmistunut. On siis vajaat kaksi kuukautta aikaa löytää uusi duuni.

Törmäsin Häneen, lauantaina, käydessäni kaupassa ystävän kanssa. Minuun ei sattunut, minua nauratti. Ja minä nauroin, ääneen, ja minusta tuntui ihan hyvältä. Yöllä se sitten askarrutti mieltä, kohtaaminen, ja historia ja elämäntarinat. Kyyneleet jäivät tulematta, tunsin oloni vahvaksi ja samalla haikeaksi.

Mä olen vapaa nyt, vapaa ja irti.