Elää elämäänsä inhoten itseään. Kehdosta hautaan. Vittu mikä savotta. Arki on raskas, painaa hartioita kasaan, ahdistaa hengitystä.
Mietin lähtemistä ja jäämistä, Tukholmaa, sitä upeaa työpaikkaa, joka olisi tarjolla. Mietin Helsinkiä, uutta bändiä, joka on tärkeämpi kuin mikään moneen vuoteen ellei vuosikymmeneen. Olen ristiriitaisissa tunnelmissa.
Uusi elämä ei kuitenkaan tarkoita, että vanha menisi pois. Tämä tunne, tämä repivä ja raastava inho on aina läsnä, missä ikinä olenkin.
Haluaisin tuntea oloni hyväksi edes hetken.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti