Elävien kirjoissa sentään edelleen. Fantastista tulla perjantaiksi iltavuoroon, kun kuumetta on vieläkin ja yskä saa maalin irtoamaan katosta.
Hyviä asioita sentään monta: on tosiaan perjantai, on liksapäivä, joten sain antibiootit. Ja suurimpana uutisena kaikista: bändi on vihdoin kasassa. Meitä on neljä, minä ja kolme mainiota miestä, suurenmoisia kavereita ja hyviä soittajia. Olen innoissani, se minulle suotakoon. Kirjoitan parasta aikaa hyytävän raadollista biisiä nimeltä Tina with two faces ja toivon, että saan sen valmiiksi ekoihin treeneihin (jotka pidetään jahka lakkaan yskimästä keuhkojani pöydälle).
Mun on vaikea uskoa, että elämä on kuljettanut minut tähän kohtaan. Että kerran vielä pitää tätäkin yrittää, vaikka luuli jo aikoja sitten eläneensä sen ajan yli. Mutta mä aion tehdä tän, täysillä, viedä tän bändin niin pitkälle kuin se menee. Ainakaan kukaan ei voi sanoa, etten olisi yrittänyt...
Mun on vaikea uskoa myös sitä, että Hän tosiaan menee naimisiin ja mun elämä silti jatkuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti