Sain sovittua itselleni pakopaikan ja hyvää seuraa siksi päiväksi, kun Eräs astuu avioliiton auvoiseen satamaan. Menen hyvien ystävien luokse, kummitytön ja rumpalin ja siskopienen. Tiedän, että voin siellä olla itseni, voin itkeä ja nauraa, voin tarvittaessa kelata tätä juttua vaikka maailman tappiin asti tai vaihtoehtoisesti olla hiljaa. Olen helpottunut ja iloinen, että minulla on tuollaisia ihmisiä elämässäni. Olen kiitollinen ja nöyrä, sillä heidän ystävyytensä on minulle tärkeintä maailmassa.
Nukuin hyvin viime yönä, joten lennossa vaihdettu aamuvuoro ei tunnu niin pahalta. Etsin uutta duunia, surffaan likihysteerisenä netissä työvoimavuokraus- ja rekryfirmojen sivuilla. Mitään ei vain tunnu löytyvän. Nykyisen työpaikkani muutto usvapöndelle lähestyy kovaa vauhtia, olisi pian keksittävä jotain muuta.
Minusta on tulossa konditionaali-ihminen. En tahtoisi olla sellainen, joten on otettava jokin ote elämään. Miksi tuntuu siltä, että kaikki on jäissä, pysähdyksissä, ja elämäkin voi oikeasti alkaa vasta Erään häiden jälkeen?
1 kommentti:
Sinulla, ystäväni, on aina pakopaikka ja auvoisa satama meillä, tapahtui mitä vaan. Itketään, nauretaan ja katsotaan tai kuunnellaan hassuja juttuja!!! Olet tärkeämpi kuin uskotkaan, meille kaikille!!!!!
Lähetä kommentti