BREAKEVEN

Arki on palannut Shitsvilleen aika rysähtämällä, ei mitään pehmeitä laskuja vaan välittömästi maanantaina hammaslääkäriin hirveän säryn kourissa. Kahden hampaan hyvin ahtaassa välissä ollut paikka oli päättänyt jäädä historiaan ja sen uudelleenpaikkaus olikin sitten varsinainen tivoli. Kivulias tivoli, mikäli tällainen hämärä käsite minulle nyt sallitaan.

Tänään pääsin kumminkin kustannuspaikalle, hirmuisen ihania ihmisiä halaamaan. Ja voi pojat, kuinka minä halasinkaan. Varmaan nelisenkymmentä ihmistä tuli rutistettua pahki. Sähköpostin kahlaaminen loman jälkeen ei ole mitään herkkua, vaikka on koko Barcelonan matkan ajan käynyt sitä päivittäin harventamassa... Varmaan menee vielä huominen päivä siinä hommassa. Sain kuitenkin hieman yllättävästi muutakin aikaan, aika monta raporttia ja koostetta ja muuta. Olen tyytyväinen, olen onnellinen, olen vain niin saatanan väsynyt.

Kyllä, unettomuus on paras ja ikuinen ystäväni.

Päässä soi biisi, josta haluan äänittää oman versioni niin pian kuin mahdollista. Puolet aivoista on vielä Barcelonassa, loppupuolikkaasta puolet sovittaa biisiä ja puolet haluaa mennä nukkumaan. Parastahan tässä on se, että tätä kaikkea voi tehdä samaan aikaan!

SMALL BLUE THINGS

Niin se vain menee, kaikki loppuu aikanaan ja nyt loppumassa on tama reissu. Mulla on ollut ihana paiva, enka malta ollenkaan menna nukkumaan, kun tiedan, etta aamulla on kannettava kamat jollain lailla jonnekin, mista loytaa taksin. Haha, ei mulla kamaa ole enempaa kuin tullessanikaan, jotenkin vain kaikki tuntuu nyt raskaammalta.

Kotiinpaluu on monella tapaa kylla hienokin juttu. Mulla on ikava... (huoh, anteeks) toihin! Tyokavereita ja sita fiilista siella. Lisaksi on mukavaa nukkua omassa sangyssa, senhan me kaikki tiedamme.

Tanne jaa taas kerran paljon nahtavaa, joten onpahan hyva syy tulla uudelleen. Rakas Barcelona, kiitos.

MY WAY

Olen aina inhonnut sita, kun joku sanoo minulle, mita minun pitaa tehda. Otetaan nyt vaikka tama loma. "Muistat sitten kayda sita ja sita taloa katsomassa." Miksi? Ma olen nahnyt sen jo. En aio kuluttaa kallisarvoista vapaa-aikaani kiertamalla tuijottamassa samoja nahtavyyksia, kuin jo joskus ennenkin, muinoin ensimmaisella Barcelonan matkallani.

Jos jengi tietaisi, kuinka vahan ma olen tehnyt talla lomalla, moni kauhistuisi. Etta toinen vain matkustaa Barcelonaan, joka on sentaan muodin, arkkitehtuurin ja ties-minka-kaiken-muunkin mekka, mutta hengaa silti vain kotikulmillaan?! Eihan semmoinen nyt kay painsa! Ma kysyn: miksi ei. Ma olen vasynyt, ma olen nukkunut huonosti taas monta kuukautta, korkeintaan kaksi-kolme tuntia yossa. Ma olen nahnyt ne tarkeimmat nahtavyydet jo. Ma rakastan miihailla taalla Santsin ja Hostafrancsin tienoilla, ma kahvittelen pitkaan ja huolella, ma yritan levata. Ma en tahdo ravata ruuhkametrossa ja Sagrada Famiglian uuvuttavassa tungoksessa, ma en pida La Ramblan seudusta ja Tibadabolle kiipeaminen ei tassa fyysisessa kuosissa vain onnistu.

Ma olen nauttinut joka hetkesta, syonyt tomaatteja ja persikoita, kun semmoisia herkkuja en Suomessa voi syoda. Ma olen ollut illat kotona kissojen kanssa, juonut kahvia ja miettinyt ja ollut miettimatta elamaani.

Huomenna ma silti aion lahtea pikkuisen tuonne Catalunyan suuntaan, kauemmas mukavuusalueeltani, ja muutaman tietyn valokuvan otettuani palaankin pikavauhtia Espanyalle ja kiipean omaan suosikkipaikkaani. Se on mun shamaanipaikka, mun rauhoittumispaikka. Kotiin aion silti kulkea Hostafrancsin torikojujen ja kauppahallin kautta, ties vaikka sielta osuisi joku tuliainenkin matkaan. Magneetti, ehka, niitahan ma tykkaan paikoista kerata.

Aika minunlainen loma, tallainen.

SPANISH HARLEM

Olin jotenkin onnistunut unohtamaan, mita Barcelonassa rakastan eniten. Tuoksuja ja aania. Tama kaupunki on niita taynna, aistini ovat ylitsevuotavan hereilla. Toisin kuin aivoni ja ruumiini, en muista milloin olisin ollut nain vasynyt. Viime yona nukuin kylla pikku patkissa ainakin kolme tuntia, mutta tassa tilassa se nyt vain ei riita.

Asuttamani koti on todella kiva, tilava ja kodikas. Kissat ovat kovin hiljaisia, nukkuvat paljon ja viihtyvat ihan omissa oloissaan, ovat sen verran vanhempia kissakansalaisia, etta rajujen ja aanekkaiden leikkien vuodet ovat jo auttamattomasti takana pain. En valita sita, silla Ateenassa on sitten viisi riehujaa vastassa!

Ulos, katsomaan, haistelemaan ja kuuntelemaan tata ihanaa kaupunkia!

HALO

On niin aikaista, että voisi olla vielä myöhä. Muutaman hassun tunnin nukuttuani olen valmis astumaan ulos ja asettamaan kompassini kohti Barcelonaa. Olen väsynyt, todella väsynyt, mutta ehkä Katalonian lempeä ilmasto ja huumaavat tuoksut saavat minut hereille. Laukku on pakattu (ts. sinne on heitelty muutama vaatekappale ja hirveä läjä lääkkeitä), kämppää on vähän siivottu barcelonalaisasukkaille. Ah, viikko siellä, itsekseni, kissoja silitellen ja toivottavasti välillä nukkuen.

Voikaa hyvin, viikko hurahtaa nopeammin, kuin uskallan ajatellakaan.

NEVER ENOUGH

Voi elämä, miten voi olla ihmisellä fyysisesti huono olo. Mä jotenkin kai sisuunnuin edellisestä merkinnästäni ja otin asiakseni mennä lääkäriin noiden kilpparihommien kanssa. Maanantaina verikoe ja perjantaina lääkäri. Arvot eivät olleet nousseet yhtään, ne olivat päinvastoin vähän laskeneet. Lääkeannos päätettiin tuplata saman tien ja siitäkös kroppa innostui. Vatsa on ollut sekaisin ja kipeä, sydän yrittää rytmihäröillä ja muutenkin on ollut vaikeaa. Selkäni ja hartiani ovat myös niin jumissa, että tänään hierojalla käytyäni olen kärsinyt niin hirvittävästä päänsärystä, ettei pahemmasta väliä.

Vaan samaan aikaan moisia valitellessani mulla on ilo kertoa, että Barcelonan matkaan on enää puolitoista viikkoa. Mä en oikein osaa muuta ajatellakaan, mikä on jotenkin hassua. Töissäkin puolet päivästä meni hysteeriseen kikattamiseen ja toinen puoli Barcelona-ajatuksiin. Ei kovin tuottavaa, mutta hei, kyllä mä hommani sain hoidettua silti. Nautin siitä, että kesäduunarit ovat oppineet hommansa ja mä voin tehdä sellaisia hyvin lyhyentuntuisia kahdeksan tunnin päiviä.

Henkinen olo on siis mitä parhain, fyysisistä epämukavuuksista huolimatta.

Mietin pakkaamisia, siivoamisia, lakanoita ja pyyhkeitä. Mietin matkustamista, työtä, ystäviä ja varsinkin niitä työystäviä. Toivon, että tämä korttitalo on liimattu todella tukevaksi, sillä mä en halua milloinkaan luopua tästä tunteesta. Tunteesta, että olen riittävän hyvä.