NEVER ENOUGH

Voi elämä, miten voi olla ihmisellä fyysisesti huono olo. Mä jotenkin kai sisuunnuin edellisestä merkinnästäni ja otin asiakseni mennä lääkäriin noiden kilpparihommien kanssa. Maanantaina verikoe ja perjantaina lääkäri. Arvot eivät olleet nousseet yhtään, ne olivat päinvastoin vähän laskeneet. Lääkeannos päätettiin tuplata saman tien ja siitäkös kroppa innostui. Vatsa on ollut sekaisin ja kipeä, sydän yrittää rytmihäröillä ja muutenkin on ollut vaikeaa. Selkäni ja hartiani ovat myös niin jumissa, että tänään hierojalla käytyäni olen kärsinyt niin hirvittävästä päänsärystä, ettei pahemmasta väliä.

Vaan samaan aikaan moisia valitellessani mulla on ilo kertoa, että Barcelonan matkaan on enää puolitoista viikkoa. Mä en oikein osaa muuta ajatellakaan, mikä on jotenkin hassua. Töissäkin puolet päivästä meni hysteeriseen kikattamiseen ja toinen puoli Barcelona-ajatuksiin. Ei kovin tuottavaa, mutta hei, kyllä mä hommani sain hoidettua silti. Nautin siitä, että kesäduunarit ovat oppineet hommansa ja mä voin tehdä sellaisia hyvin lyhyentuntuisia kahdeksan tunnin päiviä.

Henkinen olo on siis mitä parhain, fyysisistä epämukavuuksista huolimatta.

Mietin pakkaamisia, siivoamisia, lakanoita ja pyyhkeitä. Mietin matkustamista, työtä, ystäviä ja varsinkin niitä työystäviä. Toivon, että tämä korttitalo on liimattu todella tukevaksi, sillä mä en halua milloinkaan luopua tästä tunteesta. Tunteesta, että olen riittävän hyvä.