VIIMEINEN ROCK ENNEN AIVOKUOLEMAA

Maanantainen lääkärikäynti poiki antibioottikuurin ja uusia nuhalääkkeitä. Poskiontelontulehdus ja otsaontelontulehdus, siinä viimeisin diagnoosi. Sairauslomaa huikeat kolme päivää, jotka vietin tiukasti sisätiloissa leväten, juoden teetä (jota juon vain kipeänä) ja dokkareita katsellen sekä kirjoja lukien. Tämän päivän olen töissä, yhä kipeänä, mutta yhden päivän sitä nyt melkein seisoo vaikka päällään, kun sitten pääsee lomalle.

Ylipäällikkö PMS käyttäytyy työpaikalla taas kuin hirviö. Hän on loukkaantunut siitä, että olin poissa töistä, ei edes tervehdi minua, mulkoilee vain pahasti ohi kulkiessaan.

Luojan kiitos pääsen lomalle täältä. Aion hakea töitä koko kesäloman ajan.

SUMMERTIME

Tämä jumalanhylkäämä ruumiini on sairas, kuumeinen ja täynnä räkää. Onneksi on perjantai. Tosin miehitys töissä on pienin mahdollinen, teen kahdestaan aamuvuoroa yhden kollegan kanssa. Neljältä saan sitten luvan kanssa sairastaa, koko viikonlopun. Tekisi mieli kirkua, jos olisi siihen voimia. Tekisi mieli tuulettaa, huutaa mielipiteensä julki suoraan pomon naamalle ja saada sitä kautta potkut ja päästä pois tästä paskalafkasta.

Minä kestän tämän päivän, kuumeisena ja särkyisenä ja vaikka päälläni seisten, sillä ulkona on lämmin ja on perjantai ja tiedossa on pari vapaata päivää, ystävien seurassa tai yksin, kirjan kanssa tai leffoja katsellen. Minä lasken tunteja ja minuutteja lomani alkuun, sillä ystävät, rakkaat, satunnaiset ohilukijat: minä en jaksa tätä työtäni enää, minä olen tämän suhteen aivan lopussa.

Mieleni on hyvä, sillä minulla on niin paljon muuta.

SHE WORKS HARD FOR THE MONEY

Eilisen työpäivän aikana kuume nousi 38:aan. Mainitsin esimiehelle, että pitäisi lääkäriin, jolloin hän täysin tuttuun paheksuvaan tyyliinsä vain totesi, että nyt on liikaa poissaoloja meidän osastolla. Minä totesin, että olen kipeä ja sen nyt luulisi hänenkin huomaavan. Hän myönsi huomaavansa, mutta toisti vain aiemman lausuntonsa runsaista poissaoloista eikä kirjoittanut mulle sitä lähetettä, joka me aina tarvitaan, kun työterveyslääkäriin menemme. Millainen pomo käyttäytyy noin? Millainen pomo saa työntekijän tuntemaan olonsa täysin arvottomaksi saastaksi, jonka terveydestä ei tarvitse piitata pätkääkään? Paikalle on tultava, vaikka olisi pää kainalossa. (Varsinkin kun tietää, missä tämä vilustuminen tuli: töissä. Ilmastointimme on edelleen aivan päin seiniä elikkäs viturallaan, täällä on kylmä ja tukka lepattaa tuulessa.)

Pidä itseni kasassa suunnittelemalla loma-ajan puuhasteluja.

MENTAL BEAT

Työpaikalle on murtauduttu. Lattiat ovat täynnä lasinsiruja, niitä on lentänyt todella kauas rikotusta ikkunasta. Täältä on kai viety vain yksi läppäri, lienevät varkaat sitten säikähtäneet hälytyksiä ja paenneet paikalta. Sääli sinänsä, olisi parempi, jos olisivat vieneet paljon muutakin, kuten minun työvälineeni...

Olen kipeä edelleen, päätä särkee kauheasti, kun olen niin täynnä räkää. Kaiken muun hyvän lisäksi heräsin taas aamuyöllä naapurissa olleisiin jatkobileisiin. En jaksa sitä, olen huomauttanut tälle kyseiselle asukkaalle sen saatanan sata kertaa, että jos hän aivastaa, minä voin sanoa "terveydeksi", ja hän kuulee sen. Hän pyytelee aina selvinpäin vuolaasti anteeksi, mutta kännissä on tärkeämpää se oma kiva.

On keskiviikko ja minulla on 30 senttiä rahaa. Palkka tulee maanantaina vasta. Minulla on sentään riisiä, mutta tupakat loppuvat tänään ja kahvimaito huomenna. Kaikkein eniten tahtoisin nyt jotain särkylääkettä apteekista, lisäksi sitruunateetä ja sitten peiton alle.

Jengi tuijottelee murron jälkiä ja minä teen yksin töitä. Oikein reilua ja mukavaa.

OLIMME KUIN VELJET

Työnantajani uudet tilat usvapöndellä ovat niin kylmät, että joudun tekemään töitä takki päällä ja kynsikkäät käsissä. Täällä tuulee niin, että tukka lepattaa. Tänä aamuna heräsin puoli neljältä siihen, että kurkkuun koskee aivan hulluna ja pää on täynnä räkää. Saikulle en silti uskalla jäädä, koska pomo suuttuu valtavasti joka kerta, kun olen sairaslomalla. Eilen mulla tuli täyteen yksi vuosi tässä paskalafkassa. En tajua miten olen kestänyt tätä näinkin pitkään. Firma ei noudata minkään alan työehtosopimuksia, pomo on pms-hirviö, joka vihaa muita naisia... Ja ikuisuutta pidemmän listan loppuun tietenkin vielä kolme tuntia päivässä kestävät työmatkat.

Jotain muuta olisi keksittävä ja olenkin päättänyt kesäloman jälkeen valmistautua syksyyn etsimällä kiivaasti töitä. Vaikka vuokraduunia, aivan sama, kunhan pääsen pois täältä.

Kivasti onneksi on muitakin asioita mielessä kuin työ. Ystävät, nuo kirkkaat valot muuten niin pimeässä elämässäni, ilahduttavat minua pienillä asioilla päivittäin. Olen onnekas vanha narttu.

ICE CREAM SUMMER

Ihanan leppoisa ja hyväntuulinen viikonloppu on ohi taas. Tapasin ystäviä, nauroin heidän kanssaan, vietin kiireetöntä aikaa lukien, kirjoittaen ja dokumentteja katsellen. Päässäni virittelen aamukampaa tulevaa lomaa silmällä pitäen, onneksi siihen ei ole enää kovin pitkää aikaa.

Maanantaiaamu, sielua myöten jäässä pakastinlokerotyyppisessä työpaikassa. Vatsaan koskee ja huimaa. Olisi kerättävä taas itsensä, vuorattava puhe hymyllä ja oltava avulias.

Huokaus.

THE CALL UP

Vietin eilisen Meilahden päivystyksessä. Yhdeksän ja puoli tuntia kokeita ja tutkimuksia, mutta enemmän odottamista. Verikokeita, sydänfilmejä, viipalekuvausta, ultraa, you name it. Mitään ei löytynyt. Ei niin kerta kaikkiaan mitään. Tavallaan tietenkin se on hyvä, että nyt tiedän sydämen olevan kunnossa, mutta samaan aikaan tuo on pahin mahdollinen tulos. Koska nyt joudun aloittamaan alusta. Syyn tähän kaikkeen on löydyttävä jostain muualta. Epätietoisuus luo epätoivoa.

Mietin, mistä johtuu vastenmielisyyteni mennä lääkäriin. Olen miettinyt, että voiko se johtua siitä, etten halua olla vaivaksi? Pelkään olevani lääketieteen ammattilaisten vinkkelistä katsottuna valittaja. Sellainen, joka kyntensä katkaistuaan valittaa siitä puoli päivää. Tiedän, etten ole, tiedän, että olen sietänyt ja kestänyt asioita, joita moni ei. Mutta mikä siinä on, että minua hävettää ja pelottaa mennä kertomaan vaivoistani?

En tiedä. Nyt aion puskea tämän työpäivän läpi silkalla uhmalla, sitten pääsen vapaan viikonlopun viettoon. Elämälle kiitos siitäkin vähästä.

MOVE OVER

Varasin vihdoin lääkäriajan. Jalkani ovat olleet monta viikkoa jalkapallon kokoiset, käveleminen sattuu ja sydän riehuu heikkopäisenä rinnassa. Minua huimaa ja heikottaa, verenpaine (alapaine) tuntuu olevan melkoisen korkealla. Vaan tänään lääkäriin, tänään askel eteenpäin. Uskaltaisinpa puhua näistä peloista ja näistä oloista jollekin, oikeasti, kasvoista kasvoihin. Yhtään vähättelemättä, yhtään liioittelematta. En tiedä mitä pelkään. Kuolemaa en ole koskaan pelännyt, vaan päin vastoin sitä koko ikäni olen kaivannut, halunnut, odottanut.

Ehkä tiedän enemmän jo tänä iltana, ehkä joudun taas viikkokausia kestävään tutkimuskierteeseen, jonka päätteeksi ei selviä mitään.

Toivokaa puolestani tänään, suokaa minulle ajatus.

AS GOOD AS YOU'VE BEEN TO THE WORLD

Vajaan neljän tunnin unien jälkeen tuntuu pahalta olla taas töissä. Tuijotan kalenteria ja toivon arjen lentävän, toivon välietappeja tai edes hetken verran rauhaa levottomaan mieleeni.

Olen jotenkin sanaton näiden tunteiden ristitulessa. Asioita tapahtuu, tapahtuu sittenkin, enkä minä ole varma, ollenkaan varma, omasta jaksamisestani tai edes siitä, mitä haluan. Näillä mennään, eikä minulla onneksi ole ketään huohottamassa niskaani tai vaatimassa mitään. Itse minä itseltäni taidan eniten vaatia, ratkaisuja ja toimenpiteitä, vaikka parasta olisi antaa mennä vain. Elää se kullanarvoinen hetki kerrallaan, eikä murehtia turhaan jotain, jota ei ehkä koskaan tule tapahtumaan. Nauttia niistä sekunneista, kun maailman murheet jäävät joidenkin muiden asioiden taakse. Sillä sekunteja ne kuitenkin vain ovat, liian lyhyitä tuhlattaviksi turhan analysoinnin vuoksi.

Tiistaita taidamme elää, luulen ma.

GIVE THE GIRL A GUN

Kesäkuu, maanantai, takki tyhjä ja lompakko myös. Upea viikonloppu, ihmisiä, elämää. Duuniangsti ja paluu arkeen on raaka, rujo, rankka.

En malta odottaa kesälomaani. Olen niin sen tarpeessa. Tahdon nukkua kokonaisia öitä, viettää päiviä puistoissa kirjan kanssa, kuunnella musiikkia kesäyössä.

Aamukampaako tässä pitäisi ruveta virittelemään?

Lääkäriin pitäisi vihdoin uskaltaa.