Vajaan neljän tunnin unien jälkeen tuntuu pahalta olla taas töissä. Tuijotan kalenteria ja toivon arjen lentävän, toivon välietappeja tai edes hetken verran rauhaa levottomaan mieleeni.
Olen jotenkin sanaton näiden tunteiden ristitulessa. Asioita tapahtuu, tapahtuu sittenkin, enkä minä ole varma, ollenkaan varma, omasta jaksamisestani tai edes siitä, mitä haluan. Näillä mennään, eikä minulla onneksi ole ketään huohottamassa niskaani tai vaatimassa mitään. Itse minä itseltäni taidan eniten vaatia, ratkaisuja ja toimenpiteitä, vaikka parasta olisi antaa mennä vain. Elää se kullanarvoinen hetki kerrallaan, eikä murehtia turhaan jotain, jota ei ehkä koskaan tule tapahtumaan. Nauttia niistä sekunneista, kun maailman murheet jäävät joidenkin muiden asioiden taakse. Sillä sekunteja ne kuitenkin vain ovat, liian lyhyitä tuhlattaviksi turhan analysoinnin vuoksi.
Tiistaita taidamme elää, luulen ma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti