Tämä jumalanhylkäämä ruumiini on sairas, kuumeinen ja täynnä räkää. Onneksi on perjantai. Tosin miehitys töissä on pienin mahdollinen, teen kahdestaan aamuvuoroa yhden kollegan kanssa. Neljältä saan sitten luvan kanssa sairastaa, koko viikonlopun. Tekisi mieli kirkua, jos olisi siihen voimia. Tekisi mieli tuulettaa, huutaa mielipiteensä julki suoraan pomon naamalle ja saada sitä kautta potkut ja päästä pois tästä paskalafkasta.
Minä kestän tämän päivän, kuumeisena ja särkyisenä ja vaikka päälläni seisten, sillä ulkona on lämmin ja on perjantai ja tiedossa on pari vapaata päivää, ystävien seurassa tai yksin, kirjan kanssa tai leffoja katsellen. Minä lasken tunteja ja minuutteja lomani alkuun, sillä ystävät, rakkaat, satunnaiset ohilukijat: minä en jaksa tätä työtäni enää, minä olen tämän suhteen aivan lopussa.
Mieleni on hyvä, sillä minulla on niin paljon muuta.
1 kommentti:
Me ei tunneta ja Cista on ainut yhdyshenkilö. Se on hienoo et osaat aina uuteen mahdollisuuteen tarttua. Mun elemässä on ollut se hienoa etten oo koskaan joutut ihan viimeisiä pennejä laskemaan.Silti meen niin kuin ennenkin virheestä toiseen, varmasti sinullekin sanotaan et miks toistat samaa kaavaa aina uusiksi? Omasta mielestäni jätän elämän elämättä, en vaan osaa elää toisin. Onko se silloin väärin? Nyt koitan vaan löytää tehokkaampaa prätkää alle ja se on lyhyt tie...
Lähetä kommentti