Varasin vihdoin lääkäriajan. Jalkani ovat olleet monta viikkoa jalkapallon kokoiset, käveleminen sattuu ja sydän riehuu heikkopäisenä rinnassa. Minua huimaa ja heikottaa, verenpaine (alapaine) tuntuu olevan melkoisen korkealla. Vaan tänään lääkäriin, tänään askel eteenpäin. Uskaltaisinpa puhua näistä peloista ja näistä oloista jollekin, oikeasti, kasvoista kasvoihin. Yhtään vähättelemättä, yhtään liioittelematta. En tiedä mitä pelkään. Kuolemaa en ole koskaan pelännyt, vaan päin vastoin sitä koko ikäni olen kaivannut, halunnut, odottanut.
Ehkä tiedän enemmän jo tänä iltana, ehkä joudun taas viikkokausia kestävään tutkimuskierteeseen, jonka päätteeksi ei selviä mitään.
Toivokaa puolestani tänään, suokaa minulle ajatus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti