IF ONLY TONIGHT WE COULD SLEEP

En tiedä miksi minua väsyttää niin hirveästi taas. Silmissä tuntuis olevan kolmisen kiloa hienoa hiekkaa ja jäseneni ovat lyijynraskaat. Kuin olisi krapula, vaikka ei ole juonut. Vielä tämän työpäivän jos jaksaa, niin saa olla vapaalla hetken, ah autuutta. Väsymyksen lisäksi tai ehkä osaksi sen takia olen huonolla tuulella. Moni asia vituttaa ja ahdistaa ja kaikkein mieluiten menisin hakkaamaan nyrkkeilysäkkiä tai jotain. Elämässä aikaisemmin tapahtuneita asioita ja entisiä ns. kavereita tuppaa takaisin joka tuutista enkä ole vielä niin vahvoilla, että mulla olisi kykyä etäännyttää itseni, olla viileä ja cool. Ihmiset ovat loukanneet mua niin saatanan syvältä, eivätkä itse ota pisaraakaan vastuuta siitä, vaan kiertelevät nykyisten ystävieni maailmassa puhumassa minusta paskaa ja ripottelemassa suolaa haavoihin. Olen jotenkin tietyistä asioista vieläkin niin henkisesti piesty ja hakattu, että en tahtoisi noita haavoja enää avata.

Kun ylipäällikkö PMS ja tiiminvetäjä ovat poissa, minä joudun tuuraamaan heitä molempia. Kiirettä siis pitää tänäänkin, mutta lohduttaudun ajatuksella siitä, että on vihdoin perjantai ja huomenna saan nukkua pitkään.

Ah, viikonloput, nuo ihanat valot.

GOOD TIME TO BE YOUNG

Torstaiaamussa mennään ja olen pienesti toiveikas, että kestän vielä tämän ja huomisenkin. Nukuin hyvin, vaikka toki tyypilliseen tapaani aivan liian vähän aikaa. Tällä kertaa oikea bussikin sentään saapui pysäkilleen ja luin hyvää dekkaria koko pitkän matkan. Eväänä on hyvää kananuudelihässäkkää ja sain kipeisiin jalkoihini mahtumaan uudet tennarit. Vanhat tennariraukkani olin jo kävellyt aivan puhki ja rikki, mutta ne olivat ainoat kengät, jotka mahtuivat jalkaan, kunnes löysin nämä. En tiedä saanko koskaan enää oikeita omia jalkojani takaisin, nilkkani ja jalkani ovat turvonneet jalkapallon kokoisiksi ja särkevät hulluna, eikä kukaan lääkäri halua tutkia asiaa. Kaipaan jalkojani, pieniä siroja jalkojani.

Kello kilahtaa kymmenen, joten on aika avata puhelinlinjat ja jatkaa siitä, mihin eilen jäin. Huoh.

LOVE CATS

Ja kas, työpäivä alkoi vähemmän ruusuisesti, kun se kerran tunnissa kulkeva dösä jäi kokonaan tulematta. Seikkailin sit junalla lähimmälle asemalle ja kävelin särkevine jalkoineni kaksikymmentä minuuttia painostavassa ilmassa hikoillen. Onneksi kustannuspaikalle on tänään palannut sairikselta yksi duunari, joten kiire ei ole enää niin ylitsepääsemätön.

Elämme keskiviikkoa ja sisimmässäni hymyilen edelleen viime viikonlopun asioille, odottaen perjantai-iltaa, jolloin saan taas hengähtää hetkeksi. Parit naurut, parit halaukset, niitä kaipaan kovasti. Olen onnellisessa asemassa, kun tiedän ne joka viikonloppu saavani!

MESSAGE IN A BOTTLE

Onpa väsynyt olo. Töissä on hillitön kiire, tunnen olevani valtakunnan yleinen tietotoimisto ja jakelen asiakkaille puhelinnumeroita Soneraan, Elisaan, eri pankkeihin ja virastoihin. Koetan pysyä pirteänä vilkuilemalla välillä salaa Atlantin kuvaa, joka tuokin erikoisia hymyjä tähänkin päivään.

Odotan taas viikonloppua jotenkin enemmän kuin laki sallii. Selkääni särkee ja tahtoisin päästä nukkumaan.

Jollain lailla masentaa, sillä tämä arki ja arjen askareet eivät ole kovin mieluisia. Tosin innolla odotan kaupassakäyntiä ja ruoanlaittoa ja jopa tiskaamista, kunhan vain pääsen pois täältä töistä.

Kylläpä piristäisi viesti tai jotain.

LICK SUMMER LOVE

Kuinka ihanaa on olla ihastunut ja viettää viikonloppua maailman parhaiden ihmisten kanssa! Paljon naurua, monta halausta, hyviä ja niin huonoja juttuja, että heikompaa hirvittäis. Atlantin tunnustus Kissalle, muka salaa pienesti hymyillen: "mä taidan olla aika ihastunut..." Minä myös, minä myös!

Kaikkien huumaavien hetkien jälkeen on tosi vaikeaa palata iltavuoroarkeen. Vaan on elettävä tätäkin, pienesti itsekseen hymyillen, seuraavia nauruja ja hehkuvia katseita odotellen.

Ja mä luulin, ettei ikinä enää.

CANDY

Lähes viikoksi sulkeutui sanainen arkku, kun piti olla sanottavaa! Olen viettänyt aikaa ystävieni kanssa, kuunnellut Iggy Popin Candya Atlantin kanssa hänen mp3-soittimestaan hukkuen hänen silmiinsä, nauranut itseni kipeäksi Efektin ja Kissan kanssa, saanut juhlajärjestelyt hoidettua lähes loppuun, lukenut täpinöissäni Jack Higginsin sotakirjoja, syönyt lämpimiä voileipiä, nähnyt unia venematkoista, tehnyt töitä ja loggautunut verkkopankkiin seitsemäntoista kertaa päivässä.

Viime lauantain työvuoron jälkeisenä siunauksena mulla alkaa tänään pitkä viikonloppuvapaa, joka tulee näillä näkymin kulumaan miellyttävissä merkeissä rakkaiden seurassa mölkkyillen ja neppaillen ja toivottavasti myös Atlanttia katsellen. Mikä ilo silmille!

Tämä on ollut hyvä kesä.

STORMY MONDAY

Olen nukkunut aivan liian lyhyitä öitä tällä viikolla ja väsymys on sen mukainen. Huomennakin on työpäivä, mutta sunnuntain aion kelliä vaakatasossa ja maksaa univelkaa sen minkä pystyn. Ystävä rakkain jää tänään kesälomalle ja käy hakattamassa synttärilahjatatuointinsa sen kunniaksi, hieman harmittaa (understatement of the year) etten saa kanssaan tätä iltaa juhlia. Tai siis saan, mutta en aio, koska huomenaamulla on taas aikainen herätys.

Päässä huutaa miljoona ajatusta, jotka tahtoisin kirjoittaa, mutta asiakkaat huutavat korvaan samaan aikaan, joten keskittyminen on ihan olematonta. Ehkä mä kirjoitan viikonloppuna, jos mä ehdin, mulla on pitkästä aikaa jotain sanottavaa!

Hyvin todennäköistä on kuitenkin se, että viikonloppuna en ehdi kirjoittaa tavuakaan ja kaikki sanottavatkin katoavat savuna ilmaan.

DIAMONDS ARE FOREVER

Olen miettinyt miehiä. Ihmissuhteita, miessuhteita, parisuhteita. Minua ei ollenkaan häiritse se, ettei minulla ole miestä elämässäni, mutta joskus tuntuu, että ympärilläni olevia ihmisiä se häiritsee kovasti. En tiedä miksi monella on niin suuri tarve tuomita yksin elävä sinkkunainen. Parhaat ystäväni, ne kaikkein rakkaimmat ihmiset, sattuvat olemaan pariskuntia, eikä heitä haittaa yhtään se, että olen yksin. Enemmän se tuntuu haittaavan niitä pikkuisen etäisempiä kavereita, joiden kanssa joskus hengataan samoissa porukoissa. Ystävien ystäviä, näin kai voisi sanoa.

Onhan mulla toki pikkutyttömäisiä ihastuksia. Otetaan nyt vaikka Prätkähiiri, Nyinen tai Atlantti. Heihin kaikkiin vuorotellen ja ehkä samaan aikaankin olen ollut tämän kuluvan vuoden aikana pienesti ihastunut. Se on mukavaa, rakastan niitä kipinöitä ja perhosia vatsanpohjassa, mutta en tahdo missään nimessä mitään parisuhdetta elämääni. Kun Nyinen alkoi vaikuttaa liian kiinnostuneelta, pakenin takavasemmalle tarkoituksella, en kykenisi nyt mihinkään, en kenenkään kanssa. Hän ymmärtää sen, fiksu mies, tietää, että olisi ensimmäisenä kuulemassa, jos tilanne jotenkin muuttuisi. Olemme puhuneet aiheesta, eikä hän koe siinä olevan mitään outoa, että haluan olla yksin.

Mutta miksi tämä on ongelma joillekin ihmisille? Miksen saisi olla ja elää yksin, ystävieni kanssa? Mikä siinä on väärin?

Duunissa ahdistuskiire, vain kolme ihmistä töissä, taju lähtee. Vaan pusken taas uhallakin eteenpäin, hymyilen, korjailen muiden ihmisten virheitä enkä anna minkään koskettaa liian syvältä.

Päässäni laulan Summertimea.

DEARLY DEPARTED

Silmät kirvelevät väsymyksestä ja allergioista. On viikon toinen työpäivä alkamassa enkä mä oikein osaa taas relata. Onnelliset ajatukset ovat hukassa, eikä lentäminen onnistu ilman niitä, kuten kaikki Peter Paninsa tuntevat jo tietävät.

Töissä oli eilen mahtikiire kolmen osastolaisen ollessa lomalla. Onneksi yksi niistä on ylipäällikkö PMS, ilman häntä täällä on kuitenkin paljon mukavampi ilmapiiri. Surullista jollain lailla, että työilmapiiri on niin pitkälti yhdestä ihmisestä kiinni, ja varsinkin, kun se yksi ihminen sattuu olemaan osaston päällikkö.

Ystävistä moni vasta aloittelee lomiaan, olen kateudesta vihreä, mutta puren hammasta, sillä jossain vaiheessa on tuulen käännyttävä minullekin. On löydyttävä työ, joka ei syö minua sisältä niin kuin tämä.

Sitä odotellessa.

BLOOD MAKES NOISE

Kolmas iltavuoro menossa ja viikonloppu tulee taas enemmän kuin tarpeeseen. Ensi viikko onkin sitten taas kuusipäiväinen työviikko, ettei totuus pääsisi missään vaiheessa unohtumaan.

Nukuin jostain syystä huonosti, minua piinasivat erilaiset stressiaiheet duunista rahan kautta suunnittelemiini juhliin. Juhlajärjestelyt tuottavat päänvaivaa siksi, etten ole yrityksistäni huolimatta löytänyt paikkaa. Eli jos jollekin tulee mieleen mesta, jonka saisi vuokrata lauantaina 8.8 noin klo 17-21(22) niin infoilkaa!

Ylipäällikkö PMS lähti kesälomalle, hartiani laskeutuivat heti puoli metriä alemmas. Onneksi hänen poissaollessaan meillä on täällä hyvä meininki, hyvä fiilis.

Viikonloppua, en pysty nyt kirjoittamaan, kun puhelin huutaa korvaan joka sekunti.

TAXI DRIVER

Päässä soi Maija vitun Vilkkuhelvetti ja fiilis on sen mukainen. Oon jotenkin haluton alistumaan siihen faktaan, että olen taas jumissa tässä hiton puhelimessa kahdeksan tuntia päivässä. Ja siihen päälle nuo kuolettavat työmatkat...

Kirjoittelin eilen vuosien tauon jälkeen vanhan ystävän kanssa. (Facebookista on se hyöty, että sieltä todella löytyy jo kadonneiksi luultuja ystäviä!) Hän oli lähtenyt viime syksynä työpaikastaan, ottanut loparit, keskittyen tekemään satunnaisia dj-keikkoja, säveltämään ja maalaamaan... Vaimonsa käy töissä ja heidän asuntonsa lienee kai jo velaton, joten taloudelliset edellytykset hänellä olivat olemassa. Tunsin kateuden pistoksen, vaikka kateus kai on kaiken kaikkiaan jotenkin väärin ja syntiä ja sairasta. En tiedä, tämä duuni vain ahdistaa mua niin paljon, että oon melkein valmis epätoivoisiin tekoihin.

Kirjoittaminenkin tökkii, pidin niin pitkän tauon, että on vaikeaa asettaa sanoja peräkkäin merkityksellisellä ja mielekkäällä tavalla. Opin vielä, sen olen päättänyt.

Torstaissa mennään jo, onneksi, vaikka pääni sisällä on tietenkin vasta tiistai. Mieletön kalenterin lukemisen taito...

REAL BAD NEWS

Kai se on palattava arkeen taas, vaikka todellakaan ei kiinnostaisi. Lomani on ollut ihana, olen viettänyt aikaa yksin ja ystävien seurassa, ulkona ja sisällä. Olen tullut ehjemmäksi ja nyt hajoan uudelleen, kun joudun palaamaan sinne työpaikalle. Ylipäällikkö PMS laittoi jo tänään tekstiviestiä, että se olis sitten iltavuoro huomenna - aivan kuin minä tässä olisin pystynyt sitä unohtamaan. Sunnuntaista asti duuniangsti on painanut päälle kuin tavarajuna enkä minä tiedä miten tästä selviää. Sukeltamalla syvälle, niin se kai on tehtävä.

Blogi oli täysin unohduksissa koko loman, mutta kai sekin taas alkaa päivittäin kutsua seireenin lailla.

Huokaus.