Ja kas, työpäivä alkoi vähemmän ruusuisesti, kun se kerran tunnissa kulkeva dösä jäi kokonaan tulematta. Seikkailin sit junalla lähimmälle asemalle ja kävelin särkevine jalkoineni kaksikymmentä minuuttia painostavassa ilmassa hikoillen. Onneksi kustannuspaikalle on tänään palannut sairikselta yksi duunari, joten kiire ei ole enää niin ylitsepääsemätön.
Elämme keskiviikkoa ja sisimmässäni hymyilen edelleen viime viikonlopun asioille, odottaen perjantai-iltaa, jolloin saan taas hengähtää hetkeksi. Parit naurut, parit halaukset, niitä kaipaan kovasti. Olen onnellisessa asemassa, kun tiedän ne joka viikonloppu saavani!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti