Torstaiaamussa mennään ja olen pienesti toiveikas, että kestän vielä tämän ja huomisenkin. Nukuin hyvin, vaikka toki tyypilliseen tapaani aivan liian vähän aikaa. Tällä kertaa oikea bussikin sentään saapui pysäkilleen ja luin hyvää dekkaria koko pitkän matkan. Eväänä on hyvää kananuudelihässäkkää ja sain kipeisiin jalkoihini mahtumaan uudet tennarit. Vanhat tennariraukkani olin jo kävellyt aivan puhki ja rikki, mutta ne olivat ainoat kengät, jotka mahtuivat jalkaan, kunnes löysin nämä. En tiedä saanko koskaan enää oikeita omia jalkojani takaisin, nilkkani ja jalkani ovat turvonneet jalkapallon kokoisiksi ja särkevät hulluna, eikä kukaan lääkäri halua tutkia asiaa. Kaipaan jalkojani, pieniä siroja jalkojani.
Kello kilahtaa kymmenen, joten on aika avata puhelinlinjat ja jatkaa siitä, mihin eilen jäin. Huoh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti