Vappu ja sitä kautta töihin paluu lähestyy aivan liian nopeaa vauhtia. Olen luopunut kepeistäni ja kävellyt liikaa, niin paljon, että tänään on ollut pakko vain lepuuttaa kotona. Rintaa ahdistaa ajatus siitä, että kohta tämä ihana vapaus on taas ohi ja on sukellettava suoraan iltavuoropiinaan, unohdettava sosiaalinen elämä ja täytettävä pää sillä roskalla. Huonoja viboja, kolossaalisen huonoja viboja. (Lisäksi rintaa ahdistaa vuoden ensimmäinen keuhkoputkentulehdus, kuume hipoi parhaimmillaan neljääkymmentä ja nukkuminen oli mahdotonta, kun paniikissa en saanut ilmaa sisääni, vaikka kuinka hinguin ja huohotin. Onneksi hieman jo helpottaa, mutta yskäni on kivitalon kokoinen edelleen.)
Kävin eilen pienellä porukalla shamaanikurssilla. Neljän tunnin tiivis kurssi oli mitä mielenkiintoisin, onnistuin tekemään matkan aliseeni ja sain evääksi hurjasti ajatuksia ja voimia, voimia sen selvittämiseen, että kuka ja mikä minä oikein olen ja minne matkalla ja mitä vailla. En oikein uskalla aiheesta edes paljoa kirjoittaa, se on niin utuista ja särkyvää vielä. Olen pienesti innoissani, isosti kiinnostunut ja runsaasti vaikuttunut.
Kevät on tullut ja jotain minä taas kovasti odotan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti