Naapuri olisi eilen halunnut tarjota muutaman tuopin palattuaan lomaltaan, kiitokseksi kalojen hoidosta, mutta minä olin liian allapäin, liian ahdistunut lähteäkseni minnekään. Menin töistä kotiin, istuin pimeässä ja itkin vähän. Koko tulevaisuuteni on pimeän peitossa, en tiedä mitä tehdä tai minne mennä. Olen vakuuttunut, että jotenkin taas selviän, mutta miten, se on vielä hämärän peitossa. Nyt jos koskaan kaipaisin ihmistä elämääni, jotakuta, jolle purkaa tätä ahdistusta ja huolta. On minulla ystäviä, on, mutta en uskalla paljastaa tätä puoltani, tätä arkaa ja pelokasta minua, joka sisältäni edelleen löytyy.
Mielessäni olen kaukana poissa, toisen meren rannalla, tuuli hiuksissani.
Viikonloppu, ah, ihana valo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti