Bileet onnistuivat mainiosti ja paluu arkeen on ankara ja ankea. Sain monet naurut ja monta halausta, onnistuin myös itkettämään kansalaisia puheellani sekä laulamalla todella bluesin version Summertimesta.
Oltuani koko lauantain jaloillani, olin valmis kirkumaan jalkasärkyni vuoksi. Kävelin yöllä kotiin sukkasillani, ja tuo normaalisti kolme minuuttia kestävä matka kesti ainakin kaksikymmentä tuskaista minuuttia. Eilinen olikin yhtä tuskaa, samoin kuin tämä päivä. Jalkasärkyä suurempi murhe on kuitenkin kahden viikon iltavuoroputki. Jos mulla joskus oli sosiaalinen elämä, niin nyt se ainakin on iltavuorojen takia jäissä.
Mä niin tahtoisin jonkun päivätyön siistissä konttorissa kantakaupungin alueelta. Voi elämä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti