Päässä soi Guns of Brixton ja jalkoja särkee niin, ettei voi edes seistä paikallaan. Tämä viikko on kestänyt vuoden, ehkä väsymyksen takia, ehkä vain siksi, että Atlantti palaa kaupunkiin tulevana viikonloppuna. Odottavan aika on pitkä, katsos. Vaikka enhän minä häntä välttämättä edes tapaa, tieto siitä, että hän tulee olemaan samoilla kulmilla riittää toistaiseksi.
Kasaan omaisuuttani myytäväksi, levyjä ja kirjoja, myyn erittäin hyvän litteän näyttöni pois ja roudaan säkkikaupalla vaatteita itsepalvelukirpparille. Olen päättänyt purkaa kirjoituspöytäni, ja roudata osat roskalavalle. Se on niin rikki, ettei sitä saa enää kasaan, puu on murtunut niin monesta kohtaa. Saan tilaa kämppääni, voin ehkä jopa jonain kauniina vuonna mahduttaa sinne sängyn.
Taivas on tumma ja minun mieleni myös.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti