torstai 7. tammikuuta 2010

CHINA GIRL

Onnistuin kaatumaan tiistaina umpijäisellä kadulla suoraan kyynärpää edellä katuun. Kyynärpää on edelleen tulessa ja kipu säteilee olkapäähän ja sitä kautta päähän. Tärähdys oli aikamoinen, lapaluu ja lonkka ovat tosi kipeät myös. Varasin huomisaamuksi ajan lääkärille, pakko se on kai kuvata, koska tuo särky on niin kuvottavan älytön.

Onneksi huomenna jo perjantai. Tykkään tällaisista tynkäviikoista. Jos olisi varaa, siirtyisin nelipäiväiseen työviikkoon. (Täysin toinen juttu on taas se, että loistotyönantajani tuskin edes suostuisi moiseen.)

Hattu on edennyt pari päivää suorastaan harppauksin pitkin toipumisen tietä. Ollut aika hereillä ja tajunnut ympäristöään ja ihmisiä, ollut huolissaan töihinmenosta ja semmoista sekavaa. Emme vieläkään uskalla uskoa, toivomme ja pelkäämme. Saimme hänelle kasaan reilut kolmesataa euroa, jotta ostamme silmälasit. Hattu on sokea ilman laseja, joten ainakin lahja on nyt tarpeellinen, piilolinssejä kun ei tuossa kunnossa voi pitää.

Tämän merkinnän kirjoittaminen on kestänyt jotakuinkin kuusi tuntia, joten suonette minulle anteeksi pätkivät ajatukseni. Lievästi sanottuna kiire töissä ja särkevä vasen puoli ei helpota asiaa yhtään.

Ei kommentteja: