Työpäivä tuntuu kestävän jälleen miljoona vuotta, kiire on kova ja ylitsepääsemättömän vaikeita selvityskeissejä täynnä.
Istuin eilen pari tuntia Efektin kanssa kahvittelemassa, oli ihanaa häntä tavata ja kanssaan jutella. Ilmassa oli naurua ja lämpöä, minä rakastan häntä hurjasti. Minä rakastan heitä kaikkia, ystäviäni, enkä halua, että hetkittäiset väsymykseni ja kilahtamisentarpeeni millään lailla hämärtävät sitä tosiasiaa, että he ovat juuri ne ihmiset, joita olen koko elämäni etsinyt. Siskopienen tapaan toivottavasti viikonloppuna, hänenkin jaksamisensa on minulle sydämen asia. Me olemme kokeneet yhdessä niin paljon, on asioita, jotka yhdistävät paljon tiukemmin kuin jotkut versiteet tai muu sukulaisuus.
Kissa pääsee kolmeksi viikoksi työmatkalle USA:n Milwaukeehen, olin hypätä kattoon riemusta uutisen illalla kuullessani. Oli lähellä, ettei hän kieltäytynyt siihen vedoten, että Kirja on sitten kolme viikkoa yksin kotona, mutta sainpa puhuttua järkeä päähänsä! Kirja on aikuinen mies, ja pärjää kyllä vaivatta ilman vaimoaan tuon ajan. Totta kai on pikkaisen jopa kademieli, se lienee luonnollista, mutta eniten olen kuitenkin iloinen Kissan puolesta.
Tiistai, tämmöinen ikuisuudenpituinen on tämä. Kotiin tekis mieli, syömään hapankorppuja ja katsomaan Lostin kolmatta tuotantokautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti