Joo joo, kaikki on hyvin, rakastan rakastan.
Miten ne on aina, vuodesta toiseen, ei, vuosikymmenestä toiseen ne saatanan samat asiat, jotka stressaa ja vituttaa eniten? Miks se ei muutu, vaikka elämä muuten heittäis kuinka häränpyllyä?
Eräs virasto on tehnyt joitakin asioita, millään lailla niitä perustelematta, joiden ansiosta meen loppuvuoden semmosella viidelläkympillä eurolla. Mua ottaa niin päähän tää, mä en jaksas niinko oikeasti edes ruveta selvittään tätä sotkua, sillä mä joko sorrun huutamaan ja vittuilemaan tai vaihtoehtosesti purskahdan hysteeriseen itkuun.
Mä lajittelen äitivainaan kultakoruja, että onko ne nyt myytävä sitten.
Mä teen 10-16 -tuntisia työpäiviä, mä oon totaalisen ja täydellisen hurahtanut yhteen kollegaan, mä kävelen kummasti, koska mun selkä ja lonkat on ihan klesana. Mun pitäis joskus nukkua, mun pitäis rauhoittua.
Ehkä mä joudun aloittaa sen lopettamani mielialalääkityksen uudestaan.
Ja kyllä, mua vituttaa, ihan todella, lapsellisesti ja uhmakkaasti se, että lukuisista keskusteluista ja suoranaisista pyynnöistäni huolimatta kukaan ei järjestänyt mitään syntymäpäiväni kunniaksi. Täytin sentään hei pyöreitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti