Heinäkuu. En tajua, minne ja miten kesäkuu katosi. Ei täällä ainakaan kesältä ole juuri tuntunut, kesäkuu viileine ja sateisine päivineen saikin mennä, jos ei sillä ollut muuta annettavaa.
Heinäkuu on kuitenkin kesäkuukausi, eikö niin? Miksi mulla on syksyisen alakuloinen olo? Jollain lailla tämä menee nyt ihan väärin.
Pitämäni puolentoista viikon kesäloma on muisto vain. Se ei riittänyt, se ei vain nyt yksinkertaisesti riittänyt nollaamaan. Olen stressaantunut ja pihalla, minua väsyttää niin, että voisin vain viettää neljä päivää kääntyillen sängyssäni. Mä ajattelen alkavaa viikkoa ihan kauhulla, julkaisutahti alkaa olla sellainen, että on roudattava yöpymiskamppeet messiin toimistolle. Samaan aikaan entiset ystävät mankuvat kissavahdiksi, vaikka seinänaapurissaan asuu täysin kykenevä ystävä. En osaa koskaan sanoa ei, mutta tällä kertaa aion yrittää. En voi revetä joka suuntaan, alan pikkuhiljaa tajuta sen.
En tiedä miksi olen haikea ja vaikea. Haluaisin viettää tänä kesänä yhden sellaisen päivän, jolloin vatsaan koskisi vain ja ainoastaan nauramisen takia.
2 kommenttia:
Oi, olin juuri kirjoittamassa postausta, johon tuo viimeinen kappale sopisi täydellissti...
You and I, it's like one brain. <3
Lähetä kommentti