ALONE

Oi huhtikuu, kuinka mä olen sinua kaivannut! Kevät on niin lähellä, että sen tuoksun haistaa, kostean asfaltin eli Kallion pellot, kivitaloista nousevan lämmön. Tämä on maailman parasta aikaa, vielä kun saataisiin aurinkoisia päiviä.

Työasiat sujuvat melko hyvin, viime viikolla saavutettiin taas yksi valtava etappi, suoranainen milestone, ja nyt pukkaa uutta haastetta kehiin päivittäin. Jollain lailla se pelko on nyt vain mielessäni läsnä jatkuvasti, pelko siitä, että tämä otetaan minulta pois ja että koeaikani jälkeen minut hyvästellään kohteliaasti, mutta vahvasti takavasemmalle ja työttömyyskortistoon. En ymmärrä, miksi tuota oikeastaan pelkään, mutta eihän peloille kai aina mitään järjellistä selitystä tarvitse olla.

Tämä viikko on kiireinen (onko olemassa muunlaisia viikkoja?), mutta torstaina sentään vietetään kantabaarin 18-vuotisjuhlia yksityistilaisuudessa, ne ovat aina kivoja juhlia nuo kippolan omat pippalot. Viikonloppuna tarkoitus olisi tavata kaunista espanjatarta, suunnitella jälleen yhtä unelmareissua hänen kanssaan ja höpötellä muutenkin mukavia. Viikkojen kuluessa nopsaan tulee kesä koko ajan lähemmäs ja minä riemuitsen siitä sydämeni pohjasta.