Hei, mulla on ollut älyttömän kivaa töissä! Niin kivaa, että mä alan kai jotenkin pikkuhiljaa unohtaa, että mitään muuta elämää onkaan. No, en mä tiedä, liioittelen taas kai tapani mukaan, mutta onhan tämä nyt aika hassua, että en malttanut tänäkään iltana olla paukuttamatta kolmea tuntia duunihommia tehtyäni ensin täyden päivän itse pääkallonpaikalla. En tiedä rauhoitunko tästä ollenkaan, enkä juuri välitä. Sosiaalinen elämäni kuihtui jo ennen tämän työn aloittamista niin minimaalisen pieneksi, että ei se juurikaan muuttunut. Sovitut treffit tiettyjen ihmisten kanssa peruuntuvat aina, siihen on jo totuttu eikä se muuksi muutu. Toisaalta yhden tietyn ihmisen kanssa pyrin nyt lähes kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen tapaamaan parin viikon välein, se lienee kuitenkin edistystä?
Pohdin kovasti lääkäriin menoa, on monenlaista asiaa, jotka mieltä askarruttaa. Jollain lailla pelottaakin, sydänleikkauksesta tulee kesäkuun alussa kolme vuotta ja se jotenkin pyörii mielessä nyt. Vaan luulen, että lääkärikäynti voisi myös helpottaa kummasti, pääsisi tutkituttamaan omat epäilynsä ja sitä kautta saada kenties jopa helpotusta tähän fyysisesti niin saatanallisen kivuliaaseen ja hankalaan arkeen.
Mitä teille kuuluu?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti