CHANS

Isän tapaaminen viime viikonloppuna oli samaan aikaan jotenkin outoa ja tuttua. Siitä on niin pitkä aika, kun olen luonaan viimeksi käynyt, että kaikki oli jotenkin häkellyttävää enkä ollut varma siitä, minkä väriset olohuoneensa seinät olivat ennen remonttia enkä siitä, kuinka hyvin kääntyileminen vierashuoneen vuodesohvalla kuuluu muihin asuintiloihin. Mä sanoisin kuitenkin, kaiken kaikkiaan, reissun onnistuneen oikein hyvin.

Mä olen tavannut ehkä aika ihanan miespuolisen hahmon. Se on jonkun vuoden verran pyörinyt kantabaarissa, joskus on juteltu ja usein hymyilty. Sillä on ollut tapana ohimennen koskettaa minua, käsivartta tai kättä, joskus hiuksia. Jutellessa se katsoo nätisti silmiin ja me hymyillään paljon. Sunnuntaina mä siihen törmäsin taas, me istuttiin juttelemassa viisi tuntia ja se mainitsi olevansa perjantaina menossa eräälle keikalle ja tulevansa sen jälkeen maisemiin, että jos mä kenties olisin paikalla niin voitais nähdä. Se on pelottavan hyvännäköinen ja pelottavan halukas olemaan mun seurassa. Mua jännittää nähdä sitä, sillä meillä oli sunnuntaina oikeasti hauskaa ja me kehiteltiin jo semmoista ihan omaa inside-läppää, mistä kukaan muu ei tajunnut mitään. Mä en tiedä miten päin mun pitäis olla ja mitä sanoa tai tehdä, mutta tavallaan mä menen nyt asioiden edelle. Ehkä se ei tahdo muuta, kuin kaverin, jonka kanssa jutella, sillä ymmärtääkseni se on aika uusi helsinkiläinen eikä sen kaverit käy meidän kantiksessa. Miksi se siellä käy oli mulle arvoitus, kunnes se puhui rennosta meiningistä ja mukavista ihmisistä.

Töissä on ollut hienoa nämä päivät jälkeen henkilöstöpomokeskustelun. Mun tiimi on niin vilpittömän innostunutta ja ihanaa jengiä, että mulla melkein välillä tulee itku silmään niitä seuraillessa. Mä rakastan jokaista hetkeä töissä, mutta mä yritän kovasti olla tekemättä enää niin paljoa ylitöitä, sillä mä palan loppuun ja sitä mä en halua. Mä sain tänään aikamoisia uutisia: me avataan ehkä Kiinaan pieni sivukonttori ja mä pääsen sinne ainakin pariksi-kolmeksi viikoksi kouluttamaan jengiä! Samassa palaverissa tuli esille sellanen toinen skenaario, että avataan myös USAan pieni konttori ja mä pääsisin sinnekin kouluttamaan! Siis miettikää, mä saisin matkustaa, mä saisin kouluttaa, kaikkien mielestä mä olisin se ainoa oikea ihminen tekemään nuo reissut. Mä en tietenkään edes tajua tätä vielä, mutta hirveän hienoa olisi kyllä, jos edes jompikumpi reissu onnistuisi!

Tiedän, aivan liikaa huutomerkkejä tänään, töksähtelevää ilmaisua muutenkin. Olen vain niin sekaisin kaikesta.

Eilen ostin uuden kahvinkeittimen ja seuraavana tehdäänkin sitten retki imurikauppaan. Hengitän, meen mun arkea, rakastan joka hetkeä.