Miten se onkaan joskus niin tahmeaa, arki. Olen edelleen puolikuntoinen (lekurijäärän mukaan työkyvytön, mutta en ottanut saikkua) ja töissä on kiire. Kaikki sujuu siellä edelleenkin todella mahtavasti, uudet tyypit ovat loksahtaneet kohdalleen (ainakin toinen, toisesta olen yllättäen hieman epävarma), tiimissä läppä lentää ja kaikki viihtyvät. Minä hypin kokouksissa enkä pääse etenemään käytävällä metriäkään ilman, että joku tulee joko halaamaan tai kysymään neuvoja. Nautin niin suunnattomasti kustannuspaikan ilmapiiristä, monenlaisten kollegoiden seurasta, itse siitä duunista nyt puhumattakaan.
Samaan aikaan asuntoprojekti on jämähtänyt täysin paikalleen, en saa niitä asuntoja, jotka haluan. Niitä, jotka saisin, en sitten ota, koska ne ovat joko kamalia tai karmeita. En oikein silti osaa luovuttaa asian suhteen, katson vapaat kämpät kymmenen kertaa päivässä ja lähestyn välittömästi sähköpostitse, kun näen kiinnostavan ilmoituksen. Tennarin kautta kuulin Flemarilla olevasta pienestä, vasta remontoidusta yksiöstä, joka vapautuu muutaman kuukauden kuluttua. Se on tosiaan melko pieni, mutta uudenveroinen, joten käyn toki sitä katsomassa, kun tilaisuus ilmaantuu.
Yritin mennä tänään ostamaan imurin. Hah, valitsemani kauppa olikin huono valikoimiltaan, ainoa mahdollinen malli maksoi reilut 200 euroa. Vehje jäi hyllylle, mutta jostain olisi semmoinen toimiva ja tehokas yksilö nyt löydettävä. Ostopaikalla on väliä, sillä kuljen julkisen liikenteen varassa eikä ole kivaa joutua raahaamaan painavaa laitetta kävellen. (Hei, taksit on käsittääkseni keksitty. Mä en vieläkään tajua, että mä tosiaan voin mennä joskus jonnekin taksilla.)
Kuuma suihku ja hyvä kirja odottavat minua tuossa takavasemmalla. Miksi ovat niin hankalia nämä illat, miksi en halua mennä nukkumaan?
(Lopetin mielialalääkityksen, muuten, ihan tuosta noin vaan. Kohta viikko takana ilman mömmöjä, saapa taas nähdä miten tämä onnistuu.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti