Puolikuntoisena töissä käyminen on kyllä suoraan saatanasta, etten paremmin sano. Yritä siinä nyt sitten kouluttaa ja olla asiantunteva opas, kun henki ei kulje, paleltaa ja hiki valuu, yskä on kammottava ja pään ympärillä tuntuu olevan kymmeniä senttejä paksu superlonikerros. Eilisen mä vielä jotenkin handlasin silkalla adrenaalinilla, mut tänään oli toinen ääni kellossa. Mä nimittäin onnistuin taas kerran viime yönä murtamaan yhden kylkiluun yskimällä. Mä nukuin ehkä jotain tunnin koko yönä, mä yskin niin, että ikkunat helisi ja kämppä tärisi, mä yskin ja yskin ja hinguin ja vinguin ja mua sattui ja pisti. Tänään koko, mikä se on, bröstkorget, rintakehä on ihan hiton kipeä ja yskähtely sattuu niin, ettei mitään järkeä. (Miten kummallista, että mun piti ihan Google Translatella katsoa tuo sana!)
Vaan tämä viikko on jaksettava, on painettava viimeiseen saakka, sillä asioita tapahtuu ja minun on pysyttävä kärryillä.
Asuntosaaga saa yhä kummallisempia piirteitä. Mä ilmoitin, etten ota sitä mulle tarjottua isoa yksiötä, ja oikein asiallisesti selitin siinä, että se on hintaansa nähden niin huonossa kunnossa. Mä sain sitten välittäjältä tänään sähköpostia, että omistaja on valmis alentamaan sitä vuokraa jonkun verran, jos vain suostun muuttamaan siihen. Huoh. Mä olin kelannut tän olevan jo selvä, mutta alennettu hinta saa mut miettimään uudestaan. Se on Kallion yksiöksi niin mielettömän suuri, 44m2, siinä on erillinen kylppäri ja wc, vaatehuone sekä kunnon alkovi. Se olisi helppo sisustaa, minä näen sen sieluni silmin sellaisena, kuin sen haluaisin olevan, kalusteineen ja verhoineen. Odotan edelleen, silti, viestiä siitä ihanasta, siitä, joka on vain 36m2 ja nyt samanhintainen kuin tuo toinen.
Valintoja, valintoja. Tänään mä otin viitisenkymmentä työhakemusta töistä mukaan, niitä pitäisi tässä illan ratoksi tutkia ja pisteyttää. Mä kuuntelen David Bowieta, juon kahvia ja pähkään asuntoja sen sijaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti