MIKÄ ON SUN TAIVAS?

Mulla on pahanlainen lorvikatarri ja siihen liittyvä määrittelemätön ahdistus. Ei pitäisi, niin, kun on lomalla ja vieläpä Ateenassa, mutta minkäs teet. On kuuma ja väsyttää. Kissojen touhut huvittavat, mutta ensimmäistä kertaa varmaan koko elämäni aikana mua harmittaa, että mulla ei ole ketään, jonka kanssa jakaa tämä kaikki.

Niin, luitte aivan oikein. Mulla on yksinäinen olo. Missään tapauksessa en tarkoita, että jotain miespuolista henkilöä olisin elämääni vailla, en, vaan ihan vain ystävää. Yhden työkaverin piti tulla nyt täksi viikonlopuksi tänne, mutta se suunnitelma valitettavasti kariutui. Olisi helpottanut, tätä outouden ja ulkopuolisuuden tunnetta. Mä tarkoitan tässä nyt nimenomaan jakamista: hassuja juttuja ei ole yhtä kiva nauraa yksin, kuin jonkun muun kanssa. Älkää käsittäkö mua väärin, mä rakastan yksinolemista ja elämistä edelleen ihan yhtä paljon kuin aina, joskus vain reilu viikko tapaamatta ketään tuntuu aika pitkältä ajalta.

Mutta sähän olet yhdessä maailmankaikkeuden hienoimmista kaupungeista, mene ulos bilettämään tai biitsille, mä kuulen joidenkin sanovan. Mä en ole bilettäjä- enkä biitsityyppiä, sorry. Mä kuuntelen parvekkeella, kuinka joku soittaa kaihoisia bluessäveliä saksofonilla ja joku toinen säestää kitaralla. Mä harmittelen, ettei mulla ole fonia täällä, sillä ehkä joku sanatonkin duetto kohottaisi mieltä.

Tiistaina menen taas hammaslääkäriin. Musta vähän tuntuu, että tästä tulee niin pitkäksi aikaa hirveä riesa, kunnes joku suostuu tuon hampaan ihan tyystin vetämään irti. Tämä ei ole mun taivas.