Pikainen päivitys ennen peiton alle kuukahtamista. 13-tuntisen työpäivän jälkeen sitä jaksaa tasan tarkkaan laittaa pesukoneen päälle, juoda kahvia, käydä suihkussa ja sitten ripustaa ne pyykit. Mä olen väsynyt, mutta mä olen kliseisesti myös kovin onnellinen. Tää arki, tää on ihan oikeasti nyt niin uskomattoman mahtavaa, etten paremmin pysty sanomaan. Jokainen päivä on überkiireinen, joka ikinen päivä on tyystin erilainen ja jokaiseen päivään kuuluva pakollinen tulipalo/kriisipesäke/katastrofi tulee aina yllättävästi eri suunnasta. Kaikki ne on hoidettava, ja ne kaikki mä myös hoidan. (Mä alan kohta vahingossa uskoa, että olen aika hyvä työssäni. Toimarin mukaan mun on lähdettävä sinne Amerikkaan tässä, joskus helmi-maaliskuussa, kouluttamaan. Pennsylvania, here I come!)
Ei se ihastuminen minnekään ole kadonnut. Luulin, että se kestäisi lyhyemmän ajan, mutta ei, tämä vaan voimistuu. Hurahdusheppu istahti lounaalle kanssani tänään, meillä olisi ollut (ja lopulta olikin) paljon selvitettävää ja käsiteltävää asiaa, mutta syö siinä nyt sitten perunamuusia, kun toinen on ihan siinä, katsoo nätisti silmiin ja naureskelee mun väsyneille sivuhuomautuksille. Saatiinhan me toki siis asiat puitua, lopulta, kun olin lakannut värisemästä sisäisesti. Mua pelottaa tää jo vähän.
Mua odottais tuossa lukematon kirja, vaan kun silmät sanoo ei. Aivokin sanoo, itse asiassa. Pitäisi joskus nukkua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti