Flunssalla viskas, elämä. Ekaa kertaa jotain miljoonaan vuoteen se ei oo valumassa mun keuhkoihin, koska mä ennaltaehkäisen sen keuhkoahtaumatautilääkkeellä. Joo, näin pitkälle on menty, vedän lääkettä keuhkoahtaumaan. Mut on tavallaan aika hienokin tunne, kova flunssa, mut ei yhtään niitä ikuisia keuhkorahinoita! Mä kuumeilen ja päätä särkee ja nenä vuotaa kuin hana. Iloitsen silti kovasti siitä, että pystyn hengittämään.
Mä en ollut eilen töissä. Mä menin sinne tänään, koska mulla piti olla tärkeä palaveri. Sehän sit peruuntui, mutta olin jo matkalla, niin en viitsinyt takaisinkaan kääntyä. Mä menin sinne ja voi pojat. Kuinka onnelliseksi sitä voi maan matonen tulla pienistä asioista?! Mun tiimiläiset on rautaa ja mä rakastan niitä. Mun hurahduskollega... oih. Mä tiedän, että se tietää. Mä en tiedä tietääkö se mun tietävän. Mä en tiedä itse, mutta mä aavistan. Nämä on näitä, maailman hienoimpia fiiliksiä. Mulle riittää tää, mä olen onnellinen näin. Mun pään sisällähän meidän välillä tapahtuu vaikka mitä, mutta oikeassa elämässä onneksi ei. Oikeassa elämässä en pystyis, en edes yrittämään.
Mä menen kuumaan suihkuun, mä menen puhtaisiin lakanoihin, mä luen kolme sivua kirjaa ja uppoudun sitten mieluummin ajatuksiini. Mä herään nenä tukossa tunnin päästä, mä käyn pissalla ja niistän, nukahdan uudestaan hymy huulilla: mä rakastan, tiedättekö, tätä kaikkea.
Joskus mä muistan, että mulla oli ennen vanhaan ystäviä ja sosiaalista elämää. Sitten mä totean, että parempi näin.
1 kommentti:
On sulla ystäviä, here! =)
Meille voit tulla melkein milloin vain...vaikka huomenna!
cista
Lähetä kommentti