Päässä soi miljoona biisiä yhtä aikaa, enkä pysty keskittymään mihinkään muuhun, kuin siihen, että huomenna on keskiviikko ja sitten mulla on vapaapäivä. Kas, johan tässä reippaat vuosi ja pari kuukautta meni, ennen kuin sitä vapaapäivää aloin tosissani kaivata ja tarvita! Nyt on se hetki.
Pari viikkoa on mennyt taas ihan armottomassa kiireessä, olen iltaisin kotona joskus seitsemän maissa ja sitten istun koneella lähemmäs puolille öin tekemässä töitä, oli arki tahi viikonloppu.
Huhtikuu saapui tänäkin vuonna, mutta toi tullessaan lunta, räntää ja pakkasta, vaikka niin toivoin (kuten joka ikinen vuosi) talven olevan jo ohi. Kaipaan aurinkoa ja lämpöä taas niin, että se sattuu. Haluan kulkea tennareissa, tehdä piteneviä kävelylenkkejä näillä mulle niin rakkailla hoodeilla. Haluan katsoa aurinkoon, suoraan siihen, niin, että hetkeksi sokaistun.
Torstaina pidän tosiaan ylityövapaan. Pääsiäisenä tulee varmasti tehtyä jonkun verran töitä, mutta todennäköisesti ei mitään pitkiä päiviä kuitenkaan. Julkean toivoa niin.
Pari tärkeää kollegaa on irtisanoutunut, perustavat oman firman. On vaikeaa suhtautua, on vaikeaa hyvästellä, kun he ovat niitä harvoja, jotka ovat olleet tuolla kauemmin kuin minä. Meitä on jo yli kolmesataa! Aloittaessani olin työntekijä numero 39. On aika hillitöntä kasvua ollut ja kasvukivut tietenkin sen mukaiset. Olen edelleen aika onnellinen tuolla, mutta jossain takaraivossa se on jo, ajatus tulevasta, mitä tämän jälkeen, minne ja miten. Mulla ei ole kiire, menen päivän kerrallaan, mutta jos jotain siirtymismahdollisuuksia tulee, aion tarttua niihin. Mulla on nyt niin iso meriitti cv:ssa, että uuden työn löytyminen voisi olla paljon helpompaa kuin ennen.
Olisikohan sänky näille tyhjille pohdinnoille tällä hetkellä kuitenkin se oikea paikka?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti