Ensimmäinen työpäivä uudessa paskaduunissa on valjennut. Samalla valkeni myös ensimmäinen päiväni sinkkuna. Näin kävi, tässä ollaan, elämän bussi vei takaisin päätepysäkille kiertämättä lähtöruudun kautta. Voin kai turvallisin mielin sanoa, että olen tuuliajolla. Eksyneenä kuljen tutuilla teillä.
Jälkikäteen sitä ymmärtää, kuinka pienistä asioista kasvaakaan se suurin elämäntuska. Kuinka joku asia, joka tänään merkitsee koko maailmaa, ei kolmen vuoden kuluttua merkitse sitten yhtään niin helvetin mitään. Vaikeita ne ovat, ne vuodet siinä välissä, mutta aika selkiyttää perspektiiviä, tekee elämästä jollain lailla pehmeämpää.
Mä olen onnellinen, vaikka välillä yksinäinen. Mä olen onnellinen, vaikka välillä stressaantunut. Mä olen onnellinen, vaikka edelleen rutiköyhä. Mä olen onnellinen, vaikka sairastan, taas, telaketjuilla ruhjottu kompaktiruumis.
2 kommenttia:
Hienoa että osaat olla onnellinen,isoista- ja pienistäkin asioista.
Mä en oikein osaa, vaikka kaikki asiat niin näyttävätkin.
Mä olen aivan pöllyssä tästä lämmmöstä, ihanasti.
Näkemistä odottaen, -cista
Lämpö minuakin suuresti ilahduttaa, vielä enemmän se tietysti ilahduttaisi sinun kanssasi koettuna, tukka takussa muutama päivä. Vaan onneksi kesä on vasta alussa ja me onnistutaan kyllä!
<3
Lähetä kommentti