Miten sitä voikin hyppiä tunteesta toiseen, riekkua vuoristoradalla niin, ettei itsekään pysy perässä? Aivo tulee puoli tuntia myöhässä ja pettymys iskee vatsan kautta koko kroppaan, vaikka just äsken on kuumotellut ihan muissa tunteissa?
Mä en haluaisi olla näin ailahteleva, näin kovin herkillä.
Mä luulen, että kaiken vaikuttaessa kaikkeen, mä olen kunnon yöunien, hieronnan ja pitkän itkun tarpeessa. Se mun sedän kuolemakin, kaikesta vieraantuneisuudesta huolimatta, se koskettaa, sillä se oli kuitenkin mun suosikki niistä faijan veljistä.
Mä mietin sen masennuslääkityksen aloittamista uudelleen. Mä en oo varma siitä, että pärjään ilman. Oon pärjännyt jo pitkään, mutta pelkään. En tiedä mitä tehdä, eikä mulla ole ketään, kenen kanssa puhua siitä. Listata plussat ja miinukset, heittää jotain huonoa herjaa aiheesta ja tulla johonkin lopputulokseen. Milloin musta tuli tällainen, outcast ja erakko? Mitä tapahtui todella, muutuinko minä vai muuttuiko vain elämä? Miten mä saan itseni kuosiin, älyämään muutakin elämää kuin duuni? Miten löytää jotain balanssia, se on multa aina hukassa.
Päivän hienoin hetki, hurahduskollegan kanssa kahdestaan tupakalla, silmiä siristellen auringossa, niin lähellä, että olisi voinut koskettaa... Sillähän mä taas elän pitkään, mutta jostain syystä sekään ei nyt riitä. Mikä sitten riittäisi? Kuusi tuntia unta, keskeytymätöntä unta, yksi halaus ja parempi fyysinen vointi? Mä en tiedä.
Katotaan sit keväämmällä. Ainahan mä oon helmi-maaliskuun vaihteessa aivan paskana.
10 kommenttia:
Voi itku. Mä olen ajatellut, että vedän tätä vuoristorataa varmaan lopun elämääni, mutta on se ehkä hiukan hidastunut sentään. En putoa vaunusta ihan niin helposti, vaikka ne alamäet ja ylämäet huimaa päätä ja saa vatsan sekaisin.
Älä epäröi liian pitkään sen masennuslääkityksen kanssa, tilanne lipeää niin helposti käsistä. Mutta en mä sitäkään tuputa, siihen on aina vaan korkea kynnys. Kun haluaisi niin kovasti pärjätä ilman.
Halaus.
Mulla meni jo paremmin, nyt mä oon jotenkin aivan seinillä. Mut kuten sanottua, kaikki vaikuttaa kaikkeen ja jos mä edes kerran nukkuisin enemmän kuin 1-3 tuntia ja olisin yhden päivän tekemättä duunia, vois tilanne jo heilahtaa parempaan suuntaan.
En tiedä mitä tehdä. Halaus, Mymskä, olet tärkeä.
Täällä ihan sama meno.
Lisään lääkitystä.
Olet ajatuksissa.
cista
Onks tää joku kevätjuttu? Täähän vois olla vain joku helmi-maaliskuuhun liittyvä systeemi, ja toukokuussa taas vois helpottaa? Hittohemmetti, kun mä en tiedä.
Cista, sinä myös minun. <3
Blogissani (http://harmiton.blogspot.com/2012/03/gallup.html) joku anonyymi kaipailee mm. sinun blogiasi. En nyt viitsi kuitenkaan ilmiantaa tätä blogiasi, varsinkaan kun kaipailijalla ei ole edes nimimerkkiä.
Voit kuitenkin itse käydä huikkaamassa sinne terkkuja anonyymille, jos haluat, tai ainakin tiedät nyt, että jossain joku kaipaa. ;)
Kiitos, Tiina!
Lostis, mä olen se Tiinan blogin anonyymi kommentaattori, joka sinua kaipaili. Kiitos, että metakommentoit. En voi kylliksi kiittää siitä, että linkkasitkin; en olisi ehkä ikinä löytänyt tätä uudempaa blogiasi, vaikka vuosien varrella aina toisinaan, milloin minkäkin kuilun reunalla, olen kirjoituksiasi etsinyt, Gingerinkin biisien nimiä googletellen.
Kirjoitustesi avulla voi tosiaankin kääntää selän kuilulle ja jatkaa tukevammalle kamaralle. Epäilit joskus kauan sitten jossain postauksessa, että sinua luetaan vahingonilosta ja sosiaalipornona, kun kävijälaskuri käy mutta tirkistelijät eivät sano mitään kommenttilaatikossa. Mä taas luulen, että yleisössäsi on minun kaltaisiani ihmisiä. Ei meillä ole mitään lisättävää. _Sinähän_ annat meille sanat, ne, joilla käsitellä omaa, vastaavaa tilannetta.
Ujosti sua halaten
T. b. a. k.
PS Ole kiltti ja nuku enemmän, jooko.
Wow. Kiitos. Oon ihan sanaton.
Onneksi maaliskuu on jo,muru,pitkällä.
Josko paskinaika ailkaisi talttua, ja homma ojentua?
Nukkuminen on metka asia. Ilman sitä vaan kaikki menee päin persettä. Piste.
Ja ilman kosketusta ei pärjää.
Siis hyvin.
Perkele.
Olet rakas.
Sinä myös, Vintti. <3
Lähetä kommentti