Sitä pyörittää mielessään semmoisia kliseitä kuten "liika on aina liikaa" ja sen vastapainona "too much ain't enough". Ei osaa pukea ajatuksiaan ja tunteitaan järkeviksi sanoiksi, kun ei ole varma siitä, mitä oikeastaan tunteekaan.
Jotenkin kaikki muuttui isosti, kun kuulin ja näin mitä kuulin ja näin, Hurahduskollega ja se minun tiimiläiseni, niin ne nyt aloittelevat yhteistä taivaltaan, vaikka kovasti toivoin, että eivät. Onnistuin emotionaalisesti etääntymään aika hyvin, mutta hetkittäin tuntuu tosi pahalta. En mä tiedä onko se edes huono juttu, että näin kävi, ei välttämättä, mutta omat sekavat tunteeni tahtoisin laittaa jonnekin piironginlaatikkoon tai minne lie saunan taakse, jos siellä vain on tilaa. Samaan aikaan olen vapautunut; tiedän ihastumisen tunteiden olevan mahdollisia, kaikkien näiden vuosien jälkeen, ja jo se itsessään on vapauttavaa, sillä se on käsitykseni mukaan inhimillistä. Ja jottei totuus unohtuisi: en mä mihinkään oikeaan ihmissuhdetyyppiseen judanssiin olisi missään tapauksessa ollut valmis. Romanssiin? Ehkä.
Nyt mä keskityn tuuppaamaan sen tiimiläiseni firman sisällä toiselle osastolle, jottei mun tarvitse joka ikinen päivä katsella ja kuunnella sen reaktioita ja supinoita. Näin kävi, tässä ollaan, meikä siirtää sen, koska pystyn siihen.
Paitsi, etten mä siihen nyt varsinaisesti ehkä hei keskity. Pyörän laitoin pyörimään jo, saa nähdä missä ajassa se sitten tapahtuu. Mua ei kiinnosta, mä teen töitä, mä pärjään kyllä.
Iso maailmanlaajuinen julkaisu tulee ulos tällä viikolla, ehkä suurin, missä olen koskaan ollut mukana. Olen jännittynyt ja innoissani. Tällaista on olla menestyvässä firmassa töissä, joku lehtikin oli oikein uutisoinut mun ylennyksen, en mä tiennyt, että asioita niin tarkkaan maailmalla seurataan.
Vaan mä hyppään nyt imurin varteen, sillä loppuviikolla ei varmaan kotona käydä kuin nukkumassa, jos sitäkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti