torstai 1. maaliskuuta 2012

VAGABONDS

Mun piti kirjoittaa viime viikonlopusta ja siitä, kuinka hauskaa oli istua hassu hattu päässä pari vuorokautta ystävän luona. Mun piti kirjoittaa siitä tunteesta, kun lähellä on tuttu ja turvallinen suuri mies, jonka halaus tuntuu aina niin hyvältä, suojaisalta ja lohduttavalta. Mun piti kirjoittaa siitäkin, kuinka kaunista oli kävellä sunnuntaiaamuna auringonpaisteessa pitkin Kallion katuja kohti kotia. Mä mietin lauseita ja jäsensin ajatuksia, mutta mulla ei sitten ollut aikaa sitä kirjoittamistoimenpidettä itseään suorittaa, sillä mä aloin tehdä töitä, pää väsymyksestä sumeana ja silmät kirvellen.

Mun piti sitten seuraavaksi kirjoittaa siitä, kuinka tilanteet työpaikalla ovat kiristyneet yhden osaston henkilöstöä kohtaan niin, että siellä jo kirjoitetaan ns. checklistaa asioista ja tapahtumista. Mä en kirjoittanut siitäkään, sillä mun piti puoleenyöhön asti testata yhtä peliä, että josko mä saisin sieltä yhden tietyn bugin esiin.

Sitten mä suunnittelin kirjoittavani lyhyen postauksen hurahduskollegastani ja siitä, kuinka olen viimein saanut tunteitani hieman kuriin, mä käyttäydyn normaalimmin sen seurassa ja tavallaan jätän ne muut ajatukset sitten siihen hetkeen, kun mä pääsen puhtaiden lakanoiden väliin ja suljen silmäni. Mä olen siitä iloinen ja samalla tietenkin, tuttuun tyyliini, jollain lailla vähän haikea. Näin se meni, näin se aina menee ja tulee menemään.

Mä en ole siis juuri kirjoittanut, ja tämäkin jää lyhyeksi, sillä mä himoitsen sinne puhtaiden lakanoiden väliin, lasken pääni upouudelle, tänään ostetulle tyynylle ja hymyilen vähän, luen kolme sivua David Bowien elämäkertaa ja toivottavasti sitten tipahdan autuaan hetken ajaksi syvään uneen.

Mä en kirjoittanut edes siitä, kuinka isän pikkuveli kuoli viikko sitten ja kuinka syvältä se minuun sattui, vaikka tekemisissä ei oltu enää vuosiin. Mä kirjoitan kuitenkin sen typerän ajatuksen, joka mieleeni tuli heti, kun uutisen kuulin: mä toivon, että sä tapaat mun äitini siellä, sillä mä tiedän, kuinka sä häntä rakastit.

Hyvää yötä, maailma.

2 kommenttia:

vintti kirjoitti...

Mie uskon,että he tapaavatkin. <3
Ei me siun kanssa lakata koskaan uskomasta.

lostis kirjoitti...

Ei lakatakaan, Vintti, siinä sä olet oikeassa. Kiitos. <3