Päivät hujahtelevat ohi melko rivakkaan tahtiin, opin uusia asioita ja samalla olen välillä niin pihalla, ettei uskoisikaan. Tämän osaston tehtävät ovat niin erilaisia kuin edellisen, en ole läheskään kaikkia toimintoja käyttänyt aiemmin ja pääni on täynnä uutta. Inhoan tätä vaihetta, kun tunnen olevani kömpelö ja täysin turha. Joudun vaivaamaan kiireisiä kollegoita ja se on jollain lailla noloa, vaikka samalla tiedänkin, että olemattomalla perehdytyksellä ei tosiaan voi osata kaikkea.
Koti-illat ovat ihania, rakastan villasukissa miihailua ja kahvikupin kanssa hengailua. Ja nyt iltavuorojen kadottua elämästäni kokonaan, voin viettää koti-iltojani joka ikinen ilta! Opettelen säännölliseen rytmiin, menen sänkyyn klo 23, luen tunnin ja herään viideltä, jos ylipäätään saan nukuttua. Kaksi viimeistä yötä olen nukkunut hyvin, elämälle kiitos. Olen hyvällä tuulella aamuisin, päänsisäiset stereoni luukuttavat loistavia aamusävelmiä ja hymy on herkässä.
Huomenna on varsinaisen työpäivän jälkeen osastomme väellä kokous-/koulutustilaisuus ja esimieheni kävi juuri kysymässä juonko olutta, siideriä vai viiniä. Heh. Reippaat kaksi vuotta ja kolme kuukautta ehdin olla aiemmalla osastolla, eikä kertaakaan, ei kertaakaan ollut yhtäkään kokousta eikä koulutusta eikä illanviettoa eikä palaveria. Tämä yritys on niin outo, tämä on todella kummallinen.
Jatkan työn opettelua, laulan pääni sisällä Hanoi Rocksia ja yritän olla zen. Tänään se on jopa helppoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti