Näinä ahdistavina aikoina, kun stressi jauhaa närästyksenä ja hartiajumina, olisi ihanaa voida viettää koti-iltoja esimerkiksi laittaen ruokaa ja katsoen elokuvia. Vaan kun stressiin tuo oman lisänsä pankkitilin nollaa muistuttava saldo, on mietittävä seuraavan paahtoleivän hintaa ja säästeltävä jopa suihkusaippuaa. Mä tahtoisin jonkun ratkaisun, jotain etenemistä johonkin suuntaan, mutta tuskin se tapahtuu tänään, tuskin tällä viikolla, kenties ei vielä edes tässä kuussa. Istun potkujen uhka pääni päällä enkä voi muuta kuin tehdä työni hyvin ja odottaa. Olosuhteista johtuen musta vielä tuntuu, että olen valtaisan suurennuslasin alla ja tunnen tarvetta raportoida joka ikisestä hiemankin epämiellyttävästä asiakaskontaktista, ettei jäisi epäselväksi, että minä olen osani tehnyt, paremmin kuin hyvin.
Tämäkö on se syksy, joka minut suistaa raiteiltani taas? Onko tämä se syksy, jolloin pitää hankkiutua uudelleen hoitoon masennuksen vuoksi? Vai kestänkö minä tämän, ystävieni avulla, rakkaideni tuella? Annanko minä heidän tukea itseäni, tulla lähelle?
Elämme jännittäviä aikoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti