Olo on kuin krapulainen, vaikken mitään ole juonut. Tahtoisin viettää täyshuuruisen viikonlopun ollen humalassa tästä illasta sunnuntai-iltaan, mutta saldon ollessa edelleen nolla se on mahdotonta. Ensi viikolla (juuri liksapäivänä, damn it!) alkaa neljän viikon tipaton, jota kyllä odotan ihan innolla. Odotan paljon tulevilta selviltä viikonlopuilta, yksinoloa ja puuhailua, kenties jopa kirjoittamista. Voisin tarttua bassoonkin, pitkästä aikaa.
Hoen itselleni, että tämä työpäivä tulee menemään ihan putkeen, ihan omalla painollaan, se on vain kahdeksan tuntia ja sitten pääsen ulos. Ahdistaa tämä ilmapiiri täällä, Ylipäällikön käytös, kaikki. Odotan jotain yhteydenottoa siitä työpaikasta, jota hain viikolla. Tuskin ne vielä ottavat yhteyttä, mutta silti sitä odottaa. Että näkyisi semmoinen pieni valo, pieni toivo päästä pois tästä paikasta.
Mietin Atlanttia. Mietin luopumista tästä tunteesta ja toiveesta. Mietin Englantia. Muuttamista. Epätoivoisia tekoja päästäkseni pois arjesta tässä nykyisessä työssä.
Kunpa vain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti