Toiseksi viimeinen työpäivä usvapöndellä, ei ketään paikalla, hoitelen puhelinpäivystystä ja aulaa enkä muista edes mitä kaikkia ohjelmia täällä pitää koneelle avata. Kolme päivää saikulla, ne lensivät ohi, mutta taisivat syödä ison osan aivokapasiteettiani samalla. Toinen, virallisempi selitys lienee se, että olen jo henkisesti niin lähtenyt täältä, kohti uutta työpaikkaa ja sen tuomia haasteita, että tämä usva-arki alkaa jo hämärtyä.
Aion yrittää kovasti saada pöytäni tyhjäksi näiden kahden viimeisen päivän aikana. Tiedossa siis hektistä mapitusta, hysteeristä naurua ja pienesti opetusta. En tiedä kuinka tässä käy, mun on nyt jo ikävä Suosikkikollegan kanssa nauramista ja Poitsun kurmoottamista. Onneksi oikeat ystävät pysyvät elämässä, työpaikan vaihdosta huolimatta. Ja samalla tiedän, kuinka mahdoton yhtälö se on, kun toisella on lapsia ja elämää ihan toisaalla.
Torstai, hihityttävän hilpeä torstai, toiseksi viimeinen päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti