Sateen huumaava tuoksu, työmatkan hyvä kirja, vajaa työviikko. Vatsakipu, läpiheräilty yö. Minussa on jotain vialla, en ole terve, en jaksa enkä halua mennä lääkäriin, en juosta tutkimuksissa, kuulusteluissa. En halua kuunnella enää yhtään saarnaa tupakanpolton lopettamisesta, en liikunnasta enkä epäterveellisistä ruokatottumuksistani. Who wants to live forever anyway? Not me.
Valtava rusakko hengailee työpaikkani ikkunan takana. Kollegani kommentoi sen läsnäoloa huikkaamalla "Lounas!", joka herätti hieman hilpeyttä. Usvapöndellä näkee trimmattuja puudeleita ja villakoiria emäntiensä ja isäntiensä tiukassa narussa. Kunpa pääsisin muihin töihin.
Päässä pyörii tietenkin se raha. Sen puute. Eikö tää ikinä helpota?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti