Olisiko tämä päivä taas hieman parempi kuin eilinen? Olisiko mulla mahdollisuus stressata vähemmän, toivoa enemmän? Nämä päivät, kun työmatkoihin menee iltavuoron takia kolme tuntia, nämä päättymättömät päivät, jolloin olisin mieluummin missä tahansa muualla kuin täällä... Jos taloudellinen tilanteeni ja valtakunnan työllisyystilanne olisivat piirun verran parempia, lähtisin nyt, lähtisin heti, lomailisin kaksi viikkoa ja menisin jonnekin keikkahommiin. Tämä työ raastaa, repii ja rikkoo. Harjoittelen välinpitämättömyyttä, harjoittelen ylpeyttä. Harjoittelen toivoa, niin kai se menee.
Takapakkeja terveysrintamalla, olen huolissani ja peloissani, mutta samalla aivan liian piittaamaton. En hoida itseäni, en hakeudu hoitoon. Menen tuskainen tunti kerrallaan, keskityn psyykeen nyt fysiikan sijaan. Jotenkin se on mahdoton yhtälö, huolehtia molemmista yhtä aikaa.
Tämä tajuttoman pitkä tiistai on kohdaltani vasta alussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti