Työpaikalle saavuttuani ensimmäinen ajatukseni oli, että enkös minä juuri ollut täällä. Kävin korkeintaan tupakalla ulkona ja palasin. Olen aivan kuitti, puhki, poikki. Tämä viikko on jo nyt kestänyt noin seitsemän vuotta. Ja elämme vasta keskiviikkoa, hyvänen aika sentään.
Odotan taas viikonloppua. Ensi viikon aamuvuoroilu tuntuu melkein siedettävältä näihin iltavuoroihin verrattuna.
Milloin minusta tuli tämä valittava sika?
Yritän ajatella niitä hyviä asioita, niitä, joiden vuoksi sitä kuitenkin jaksaa. Ja samalla haluan vain mennä nukkumaan kuukaudeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti