Vihdoin perjantai ja yhtenä kappaleena olen edelleen. Uskomattoman pitkä viikko, jonka aikana on tapahtunut päänsisäinen käänne johonkin suuntaan. Olen päättäväinen, keskittynyt ja jotenkin kokonainen.
Taloudellinen katastrofini sen kuin syvenee, elän täysin kuivaruokavarastoni armoilla (lue: riisiä, spagettia ja kaurahiutaleita). En tiedä miten selviän, mutta aion selvitä. Jotenkin, jollain lailla, minussa on voimaa, jota ei ole pitkään aikaan ollut.
Ehkä hiljainen itsetutkiskelu on ollut minulle hyväksi. Ehkä olen löytämässä itseni, ehkä olen muuttunut. Tärkeintä on nyt tämä tunne, tunne pärjäämisestä ja selviämisestä. Tunne siitä, että olen löytänyt tai ainakin löytämässä elämääni ne ihmiset ja asiat, jotka pysyvät, jotka eivät katoa, jotka eivät puukota selkään eivätkä petä. (Tottakai ja tietenkin minä olen edelleen varuillani, varpaillani, olisi hullua, jos en olisi kaiken kokemani jälkeen.) Mutta tämä on hyvä tunne, hyvä suunta.
Ulkona on lämmintä ja kaunista. On perjantai. Kun tämän iltavuoron vielä jaksaisi... Viikonloppua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti